Bonjour! Piipahdin eilen pikaisella matkalla Samsungin uuden Frame-television maailmanlaajuisessa julkistamistilaisuudessa Pariisissa. Paikaksi oli valikoitu Louvre ja näin jälkikäteen ymmärrän yhteyden.
Nyt on tullut the taulutv. Siis tämän lähemmäksi taulua ei televisio voi enää päästä. Samsungin uusi Frame-tv on ohut (koko tv:n syvyys aika lähelle Ikean Ribba-kehystä) ja kevyt, jolloin se ei vaadi erikoisia seinäkiinnitystelineitä ja saa siksi vihdoin asennettua aivan kiinni seinään. Kehyksiä saa puisina ja useissa väreissä, jopa itse maalattavia. Ja jos tv-taulua ei jostain syystä halua seinälle ripustaa, saa sen myös maalaustelinemäisellä studiojalustalla. Lisäksi telkkarista lähtee vain virtajohto ja pitkä läpinäkyvä kaapeli (5 tai 15 m), jonka päässä on ”musta laatikko”, johon kaikki pleikkarit, modeemit, dvdsoittimet what ever aparaatit kytketään. Siis se pömpeli ja laitteet kaappiin kaapeli/antennipistokkeen läheisyyteen, ja televisio siitä vaikka 15 metrin päähän. Ja telkkari lukee kaukosäädintä eli ei tarte mennä osoittelemaan sinne 15 metrin päähän kaapille.
No mutta ei siinä kaikki. Ja miksi siellä Louvressa oltiin. Televisiossa on yli 100 tarkoin kuratoitua taideteosta, joista voi valikoida mieleisen maalauksen, valokuvan, piirroksen tai muun art piecen koristamaan tvtä siksi ajaksi, kun ei katso ohjelmia. Työt on valikoitu maailmanlaajuisesti huippugalleristien ja kuraattorien kanssa, joten taidetarjonta on laadukasta. Telkkarissa on valosensori, joka säätelee ruudun optimaaliseksi vallitsevissa valo-olosuhteissa. Eli jos katsot telkkaria pimeässä tai kirkkaassa auringon paisteessa, tv korjaa itse kuvan parhaimmaksi mahdolliseksi. Taulutilassa taasen valon määrä vähentyy niin, että taideteoksen valkoinen on pehmeä paperinvalkoinen ja taulu näyttää aidolta taululta, ei hohtavalta kuvalta seinässä. Kehyksen sensori tunnistaa myös, kun henkilö astuu huoneeseen, käynnistää tv:n ja ruutuun ilmestyy haluttu kuva.
Tämä Samsungin Frame-tv-ihanuus on saatavilla Euroopassa kesäkuussa 2017 ja aluksi 55” koossa.
Lisää kuvia matkalta ja kotimme mullistavasta telkkarista löytyy IGstä @samsungsuomi @samsungtv #bonjourQled.
One thought on “Samsungin Frame-tv on kuin taideteos”