Hyvää isänpäivää! Täällä ollaan juuri nautittu papan ja muun perheen kanssa vatsat täyteen nepalilaista ja raahauduttu porukalla uuden ihmeemme ääreen. Sain viime viikolla meille uuden television, kiitos Samsung. Tuosta taulun ohuesta ihmeestä olen kirjoitellut muutamaan otteeseen, kun kävin alkuaan television lanseeraustilaisuudessa Pariisissa ja Lofooteilla. Nyt tämä ihanuus saapui tänne Punavuoreen ja pääsee heti testiin.
Meidän uusi The Frame on 49” ja vaikka kokoa on kivasti, on laite itsessään niin kevyt, että nousee yhden naisen voimilla seinälle. Paketissa on oma seinäkiinnitysteline ja asennuskaavat, jolloin teline menee kertaporauksella seinään. One Invisible Connection tarkoittaa yhtä ohutta läpinäkyvää kaapelia, jonka avulla sekä virta että ulkoiset laitteet yhdistetään televisioon One Connect Boxin kautta. Läpinäkyvä johto on 5 metrin pituinen (lisävarusteena voi ostaa 15 metrin johdon), joten One Connect Box sekä siihen liitetyt lisälaitteet kuten digiboksi ja pelikonsoli voidaan sijoittaa haluttuun paikkaan huoneessa – esimerkiksi kaappiin katseilta piiloon. Ja kaukosäädin siis toimii tauluun, ei tarvitse osoitella kaapin oven taakse.
Taulun näköinen tv saadaan täysin kiinni seinään ja kehyksiä löytyy eri puulajeissa ja valkoisena. Ja jos televisiota ei jostain syystä halua seinälle ripustaa, saa sen myös asennettua jaloille. Erilaiset taideteokset löytyvät television galleria-osiosta eli silloin kun tv on suljettuna, näyttöön vaihtuu valitsemasi taideteos. Televisio lukee vallitsevaa valoa ja säätää teoksen luonnollisen väriseksi ympäröivään valoon, joten läpi menee kuin väärä raha.
49” The Frame -televisio, suosistushinta 1 499 e, Samsung. Myynti mm. Gigantti
Lisävaruste: One Invisible Connection 15 m, Samsung.
Blogiyhteistyössä Varpunen + Samsung
No nyt on nätti telkkari 😍 saako kysyä,mikä ihana sävy seinissä on?
– Irina
Saat, mutta se on mun itse sekoittama. Mutta sanoisin että samaa skaalaa kuin kontiainen, ehkä hitusen vaaleampi.
Pakko kysyä, että onko tuo invisible connection -johto noissa kuvissa, kun olen yrittänyt tihrustaa, enkä mitään johtoa näe! 😀 Taitaa siis oikeasti olla tosi näkymätön. 🙂 Tuollainen kyllä kelpaisi itsellekin. <3
Ei ole noissa kuvissa, koska minun mustalaatikko on kauempana kuin vakiojohto 5 m. Tilasin juuri pidemmän 15 m, niin ei tarvitse jatkossa limbota makkarissa johdon ali 😂
Tuo sopii teidän kotiinne erittäin hyvin! Ihanaa, että pidätte siitä. 🙂
T.Ella /Samsung