Tanssiaiset

Advertisement

Sain Iittalalta reilun lähetyksen, laatikkotolkulla Tanssia. Ja sen pariksi mielestäni parhaiten sopivia Iittalan osia. Tällaisena minimalistina puu, korkki, valkoinen ja harmaa lasi tekevät kyllä oikein miellyttävän yhdistelmän runsaalle kuviomaailmalle.
Kävin viime viikolla Köpiksessä ja lentokentältä matkaan tarttui style ruokalehti. Sitä tuossa selatessa hoksasin, että Tanssihan on just mitä parhain astiasto yhdistettäväksi juhlaviin riistaruokiin. Minulle ainakin tuon kuviomaailman mielikuva on hyvin komeaa, vahvaa – vähän sellaista herrastelumeininkiä.
No meillä ei juurkaan peuraa pöydässä ole, tässä arjessa Tanssi pääsee nyt aamiaispöytään. Kulhot ovat tyttöjen mieleen, olen varmasti sitä aikaisemminkin täällä selittänyt. Meillä lapset eivät tarvitse erikseen mitään lastenastioita – runsaasti ja kauniisti kuvioidut, arvonsa pitävät posliinit ajavat saman asian eikä jää melamiinit laatikoihin pyörimään.

Tätä Tanssia riittää nyt muidenkin iloksi. Katso tästä linkistä mikä Tanssin osasista on suosikkisi, kerro se kommenttikenttään, laita mukaan e-mail osoite ja arvon viikon päästä (3.2.) kaikkien vastanneiden kesken 250 e:n arvosta Tanssi-tuotteita. Älkääkä unohtako Tanssi-tekstiilejä, nekin kuuluvat valikoimaan.

Tanssi-astiat // Iittala*
Valkoiset Teema-lautaset, suuri tarjoiluvati ja kaadin // Iittala*
Isot Kartio-lasit harmaana // Iittala*
Puinen leikkuulauta // Snug.
Puiset munakupit tuliaisena Kööpenhaminasta

*Varpunen + Iittala blogiyhteistyö

134 responses to “Tanssiaiset”

  1. Anne B. Avatar

    Vau mikä arvonta!!! Täytyy tunnustaa että toivoin salaa jo kun näin otsikon että voi, liittyisipä tähän postaukseen arvonta. 🙂 Olen Klaus Haapaniemen suuri fani ja Taika astioita löytyy kotona. Uudesta Tanssi sarjasta suosikkituotteeni ovat peltipurkki ja tyynynpäällinen. Mäyrä ja kettu ovat suosikkihahmoni tästä sarjasta.Nyt fingers crossed ja kaikkea muutakin. :)abackman66 at hotmail.com

    Like

  2. Leivonen Avatar

    Ensin näin nimenomaan tanssivat ketut, ja kettulautanen on suosikkini edelleen. Hauskasti muuten omiin silmiini tuo Snugin leikkuulautakin näyttää tämän postauksen ekassa kuvassa ketun korvilta ja kuonolta!paivi(piste)kouki(at)gmail(piste)com

    Like

  3. SalSaDesign Avatar

    Tämä Tanssi-sarja on mielestäni upein sarja ikinä Iittalalta!!! Suosikkini tästä kokoelmasta on ehdottomasti peltipurkki. Tämä kappale kelpuutettaisiin mennen tullen vanhojen retropurkkieni joukkoon.salla@salsadesign.fi

    Like

  4. punainen remonttitupa Avatar

    Oma suosikkini on ehdottomasti tuo 4dl muki, joka auttaisi aamussa alkuun sekä kauneuden että koonsa puolesta. Kauniisti voi sarjaa näköjään yhdistää muihinkin tuotteisiin!punainenremonttitupa@gmail.com

    Like

  5. Joliel Avatar

    Suosikkini on joko tämä iso lautanen: https://www.iittala.com/Tableware/Tanssi-Plate-27-cm/p/K365229 tai tämä ihana kahvikuppi: https://www.iittala.com/Tableware/Tanssi-Coffee-cup-02-l/p/K365232. Kelpuuttaisin kyllä meille koko astiaston, sillä tämä meillä asustava eripareista kasattu opiskelijan astiasto näin yli kolmekymppisenä ei enää tunnu oikein omalta 😀

    Like

  6. Nalle Avatar

    Kahvikuppi on kyllä aamukahvipöytään tulossa. Ihanat stailaukset. Klaus on yhä ykkönen! ullay@hotmail.com

    Like

  7. arleena Avatar

    Kauniita kaikki. Valitsisin Natur-sarjani valkoisten lautasten seuraksi Tanssi-keittokulhot. Ne sopisivat todella hyvin. Aluset ovat myös ihanat ehkä Tansiin sopii marmorialunen ja puualusesta tykkään myös. Jään odottamaan Onnettaren suosiosta arvonnassa.ar.leena@hotmail.com

    Like

  8. skj Avatar

    Tyynyliina on ehdoton suosikkini, vaikka kelpuuttaisin kyllä kaikki tuotteet Tanssista. Ne on vaan niin u-pei-ta! Klaus Haapaniemi on yksi ikisuosikeistani design-rintamalla.suvi.jaukkuri(at)gmail.com

    Like

  9. Anna Avatar

    Ihana arvonta. Suosikkini Tanssi-sarjasta on tuo tyynyliina ja 4dl muki. anna.katajala@kotinet.com

    Like

  10. Elhm Avatar

    (hmm, koitin kommentoida mutta se taisi hävitä bittiavaruuteen)Taika on ihan mahtava – kevyt ja dramaattinen samaan aikaan! Vaikea valita näistä lempparia, kaikki miellyttää silmää juuri oikealla tavalla. Mutta ehkäpä toi keittiöpyyhe :)Nyt arvontasormet ristiin: helenatrial@hotmail.com

    Like

  11. Mikaela Avatar

    Haaveilen tämän sarjan kahvikupeista ja tasseista sekä kulhoista. Meilläkään ei ole tytöllemme hankittu kuin pari lastenlautasta – oikein hyvin menee ruuat ja puurot Kastehelmi- ja 24h-kulhoista. Tanssi-astiat varmasti olisivat äidin lisäksi tyttären mieleen.mikaela.uoti@gmail.com

    Like

  12. Mikaela Avatar

    Haaveilen tämän sarjan kahvikupeista ja tasseista sekä kulhoista. Meilläkään ei ole tytöllemme hankittu kuin pari lastenlautasta – oikein hyvin menee ruuat ja puurot Kastehelmi- ja 24h-kulhoista. Tanssi-astiat varmasti olisivat äidin lisäksi tyttären mieleen.mikaela.uoti@gmail.com

    Like

  13. C Avatar

    Oih! Eniten miellyttää isompi lautanen ja pienemmät kupit lautasineen mutta eniten käyttöä olisi varmaan isolle teemukille. charlotta.mannerberg (a) gmail.com

    Like

  14. Ansa-Maria Avatar

    Oma suosikkini on Tanssi-kahvikuppi 0,2 l.ansamaria1(at)gmail.com

    Like

  15. Marjukka Avatar

    Tyynynpäällinen on minun suosikkini. Sopisi hyvin meidän harmaalle sohvalle väriä antamaan.

    Like

  16. Amanda Avatar

    Suosikkejani ovat isot kettulautaset, mutta myös sarjaan kuuluva peltipurkki on aivan hurmaava!amanda(piste)staven(at)gmail(piste)com

    Like

  17. Mimi / buttonandstripe Avatar

    Sanon Tanssi muki 0,4l, koska isot teemukit ovat olleet haavelistalla jo pitkään.

    Like

  18. Snusmumrik Avatar

    Kahvikuppi on ehdoton suosikki, toisaalta sarja on kokonaisuudessaan niin kaunis että voisin kotiuttaa muitakin osia. Onneksi on tilavat astiakaapit 🙂

    Like

  19. Nea Avatar

    Kulhot ehdottomasti!

    Like

  20. Vilja @ muotoseikka Avatar

    Hui, miten hienot kuvat taas olet ottanut. Tanssin värit miellyttävät jopa minua, värittömyyden ihannoijaa. 0,4-litrainen muki puhuttelee minua ja sopisi hyvin yhteen Taika-mukieni kanssa. Munana arvonnassa!

    Like

  21. Nina / Matkalla äitiyteen Avatar

    Wau mitä kuvia, aivan mielettömän upeita! Lempparini on lautaset ja iso muki. nina.ranki(a)gmail.com

    Like

  22. kirsi Avatar

    On nämä hienoja, parasta Iittalalle tehtyä Haapaniemeä tähän asti! Mun lemppareita on kulhot ja tyynyt.

    Like

  23. ArielA Avatar

    Ihanan uskalias värimaailma! Piristystä keittiöön ja ruokapöytään. Kulhot ovat mahtavia ja tulisivat päivittäisessä käytössä raikastamaan ateriointia. Lottokuponki lähetetty x

    Like

  24. Jasmiina K Avatar

    Mun lemppari on tuo metallipurkki! 🙂

    Like

  25. Tähtianis Avatar

    Voi ETTÄ, Klaus Haapaniemi taitaa olla ikuinen onnistuja! Aivan ihania kaikki, eniten kuitenkin olisi lautasille käyttöä. Noiden miehen mukana tulleiden tumman sinisten arabioiden olisi aika väistyä!Ja juuri niinkuin mainitsit nämä menisivät hyvin kaikkien käytössä, jopa lasten. Meillä odotellaan ensimmäistä ja olisihan se aika luksusta saada aloittaa lapsen ruokakokeilut vaikka kettu lautasilta!

    Like

  26. Suvi Avatar

    Nämä ovat kyllä hienoja. Kulhoissa ja isoissa lautasissa runsas kuvio pääsee ehkä oikeuksiinsa. Tyynytkin on hienoja. suvinmail@gmail.com

    Like

  27. Anne / Elämäni sanoina Avatar

    Kahvikuppi lautasineen on mun mieleen. Yhdistäisin näitä meidän valkoisiin teema-astioihin 🙂

    Like

  28. Varpu from Höpönassula Avatar

    Kyllä se varmaan muki olisi! Vaikea kyllä päättää kun ovat vaan kerta kaikkiaan kaikki niin ihania!

    Like

  29. Eliisa Kaari Avatar

    Mahtava arvonta! Iso tanssi kuppi (0,4dl) on suosikki, siihen saa riittävästi aamulla kuuma kahvia! Mukana arvonnassa: eliixa_(at)hotmail.com

    Like

  30. Kaisa Avatar

    Ihania! Tuo iso 0,4l kahvimuki olisi juuri sopivan kokoinen aamukahville.

    Like

  31. SannaY Avatar

    Nuo on kyllä ihania kaikki,mutta 4dl muki tulis tarpeeseen. Siitä olisi ihana juoda teetä.sanna_yy@suomi24.fi

    Like

  32. maarit Avatar

    Näitä on käyty hypistelemässä jo liikkeessä, lautaset ovat eniten makuuni.maarit33(at)luukku.com

    Like

  33. Teija O Avatar

    Kulhojen kuvio on suosikkini, mut tykkään myös isoimman lautasen kuviosta. Joo, passais valkoisen teema-astiaston rinnalle.tepa_@suomi24.fi

    Like

  34. RK Avatar

    Mukin pitää ola iso jotta teetä mahtuu tarpeeksi, eli mieluisin on 0.4 l muki.r.kokko@gmail.com

    Like

  35. Tuia Avatar

    Tyyny on ihana! Ja myös astiat, joissa ketut tanssii vastakkain. Ja kaikki muutkin. Ja meillä syödään usein riistaa 😉

    Like

  36. Mari Puska Avatar

    Tyyny. Tai lautaset. Eikun muki. Vaikeaa on valinta, mutta palaan ensimmäiseen ajatukseen eli tyynyyn! puska.mari@gmail.com

    Like

  37. Mari Puska Avatar

    Tyyny. Tai lautaset. Eikun muki. Vaikeaa on valinta, mutta palaan ensimmäiseen ajatukseen eli tyynyyn! puska.mari@gmail.com

    Like

  38. Nata Avatar

    Aaaah nää on niin hienoja!!! Pakko saada! Leipälautanen on hienoin, vaikka kaikki kyllä ihan napakymppejä. Sopisi hyvin mun Taikojen ja Korentojen kanssa yhteen! Natalia.tolmatsova @ gmail.com

    Like

  39. Nata Avatar

    Aaaah nää on niin hienoja!!! Pakko saada! Leipälautanen on hienoin, vaikka kaikki kyllä ihan napakymppejä. Sopisi hyvin mun Taikojen ja Korentojen kanssa yhteen! Natalia.tolmatsova @ gmail.com

    Like

  40. kummelikopplan Avatar

    Tanssivat ketut lautanen tuo mieleen lapsuuden sadut ja näytelmät, ihana!

    Like

  41. Johanna Avatar

    Sarjan lautaset on niin hienoja, mutta suurena teenlipittelijänä valitsisin kuitenkin ison mukin.ec8477(at)kolumbus.fi

    Like

  42. Marja Avatar

    Valitsisin ehdottomasti sarjaan kuuluvat ruokalautaset, joilta arkiset makaronilaatikot, perunamuusit ja lihapullat sekä kanat ja riisit sun muut katoaisivat parempiin suihin kuin tanssien! 😉 upea kuvitus, sekä lapsille että aikuisille mieluinen

    Like

  43. unni Avatar

    iso muki olisi hienoin :)amelievendela(at)gmail.com

    Like

  44. R Avatar

    Voi ihanuus ja valinnan vaikeus! Valitsen kuitenkin keittiöpyyhkeen. Tiedän että sen ihana kuva on myös tyttären mieleen!Reijareijale@gmail.com

    Like

  45. Jani / Kaikki paketissa Avatar
  46. Maria Avatar

    Nämä on muuten ihan oikeasti ihania ja nuo kahvikupit ja lautaset on minun suosikkeja, sopisivat niin hyvin piristämään meidän muuten vitivalkoista Teema astiastoa! scandifoodie @ gmail. com (juu on Suomessa osoite ;-))

    Like

  47. Tiia / Littlebigthings Avatar

    Suosikkini on iso muki, yksi sellainen jo täältä löytyykin! Mä rakastan tätä sarjaa! ❤

    Like

  48. Anska Avatar

    Ihania kaikki! Suosikkeja kuitenkin ovat kahvikupit ja metallipurkki.ansosa (at)netti.fi

    Like

  49. Essin äiti Avatar

    Upean koristeellisia tuotteita.. Etenkin metallipurkki ja keittiöpyyhe on ihania.

    Like

  50. Unknown Avatar

    Lautanen 27 cm ja tyynynpäällinen ovat suosikkejani! t. Heidi (heidiheartcore(ät)gmailpistecom)

    Like

Leave a reply to Amanda Cancel reply