Aiotko Asuntomessuille?

Seinäjoki

Joko olet käynyt asuntomessuilla tänä kesänä? Itseltäni messut ovat jääneet  muutaman vuoden välistä – ehkä sisustuslehtityön myötä tuli vähän limiitti täyteen. Juuri minun makuuni olevia kohteita oli kokonaisuudessa niukemmin tai hukkui visutulvaan, joten reissu ei ollut matkutamisen, ruuhkien tai muun liian työmuistuman väärti varsinkaan kesäloma-aikana.

Tänä kesänä on toisin. Junailin tovi sitten Seinäjoelle tsekkaamaan mitä kuuluu Asuntomessuille vuonna 2016. Pohdin tapahtumaa uudesta kulmasta, enemmän omaa sisustustyyliäni ja -tarpeitana vastaavana, ja yleensäkin suhtautumistani asuntomessuihin. Moni sisustuksen high-user on jättänyt messut väliin monasti samoista syistä kuin minä, joten kehittelimme asuntomessujen kanssa oman ohjelman, joka on täsmäisku minun ja lukijoideni henkisille sisustajille.

Ensi viikon torstaina 28.7. vedän Asuntomessuilla 5 sisustusteemakierrosta, joissa esittelen koko messuannista 4 mielenkiintoisinta ja näköistämme kohdetta. Kierros kestää noin tunnin ja kanssani saa kompaktisti parhaat palat, ne mitkä koko messujen sisustustulvassa saattaa jäädä huomaamatta. Tietenkin ennen ja jälkeen voi vapaasti kierrellä muuallakin, mutta ainakaan helmet eivät jää huomaamatta.

Lähde kyläilemään kanssani, kierroksille voit ilmoittautua tästä linkistä. Muutamia paikkoja on vielä auki, yhdelle kierrokselle otan matkaan max. 12 hlöä.

Ja torstai on muutoinkin hyvä syy tulla messuille. Samalle päivälle sattuu Messujen yö, jolloin asuntomessut ovat avoinna klo 22.00 saakka. Illalla luvassa yllätysohjelmaa, musiikkia ja messuravintolassa pohjalaiset sikajuhlat. Päivälipulla voi jatkaa iltaan saakka.

Leave a Reply