Uudistus II

ullakkohuone

ullakkohuone8

ullakkohuone9

ullakkohuone10

ullakkohuone4

ullakkohuone5

ullakkohuone8

Palattiin maalta kaupunkiin. Hieman haikeana. Viikkojen hiljaisuus, kellottomuus, meikittömyys ja huolettomuus muuttuu taas muuksi.

Tänä keväänä meillä oli mökillä se suuri ulkomaalauspuserrus, joten kaikki muu nikkarointi ja rakentaminen on nyt jäänyt vähemmälle. Mutta kun on tekevää sorttia, niin jotainhan piti kuitenkin päästä tekemään ennen loman loppumista. Meillä on nyt uusi sisävessa, josta lisää jonkin ajan päästä sekä minun pitkä aikainen unelma – ullakkohuone.

Kylmä vintti sai suursiivouksen, jossa ripsin kaikki seinät ja kattopäreet pölystä ja seiteistä, nakuttelin päreiden naulanpäitä piiloon ja tilan viimeistelijänä sekä tietenkin suurimpana urakkana tuo uusi lattia. Siihen pyydettiin avuksi naapurin taitava kirvesmies, jonka opissa on nyt useampi päivä vierähtänyt.

Poistimme aluksi lattialta irtolaudat, jotka olivat vain ladottu tervapapereiden päälle. Lautojen ja papereiden alta löytyi vanhat eristeet: reippaasti sahanpurua ja alueelle tyypillisesti kuivattua turvetta. Turpeet heitimme pois (ne kun joskus pääsee kostumaan, niin eivät kyllä kuivu millään) ja lapioimme sahanpurut hetkeksi sivuun, jotta pääsimme rakentamaan uuden lattian koolaukset runkohirsien päälle. Kun koolaus oli valmis, purut takaisin uusiin lokeroihinsa, tiiviiksi tamppaus ja lopputila täytettiin sitten ekovillalla. Vanhat paperit päälle, nidonta ja uudet laudat. Sellanen urakka. Lämpimikseni nikkaroin vielä pienen rekkitangon harjanvarresta ja byLassenin nahkaremeleistä.

Tuosta työsavotasta takaisin haikeuteen. Vaikkei ihan joka nurkka ullakolta ole valmiina, nukuttiin isomman tytön kanssa tuolla kesäloman viimeinen mökkiyö. Mikä tunnelma olikaan nukahtaa viileään kesäiltaan ja herätä lämpimän untivapeiton alta raikkaaseen auringon nousuun. Kesän paras yö, ehdottomasti.

Ladattava Follow me -ledvalaisin // Marset

Daybed // design Ole Gjerløv-Knudsen 1962 // Skovshoved Mobelfabrik

Jalpaikka-matto // Kodin1

Stropp-nahkalenkit // byLassen

Tyynyt // Pikkulinnun kauppa ja Fine little day

 

 

Uudistus-postaukset yhteistyössä uudistuvan Habitare 2015 kanssa. Ensimmäisen löydät täältä.

Habitare Messukeskuksessa 9.-13. syyskuuta #Habitare2015

 

Varpunen + Habitare blogiyhteistyö toteutettu yhdessä Otavamedian kanssa.

 

11 thoughts on “Uudistus II

  1. Hei,nyt on pakko kysyä minkä kokoinen tuo untuvapeitto on ja mistä se on ostettu? Olen etsinyt Suomesta jo pidempään King size peittoa,ainut jonka olen löytänyt maksoi jotain 1800€. Jäi ostamatta 🙂

    1. Moimoi,
      mun mielestä tuo oli Familonin tuplapeite, koko 230×210 cm. Olen ostanut jo jokin tovi sitten, joten en ole varma onko samaa enää mallistossa, mutta ainakin sivuilla näyttäisi olevan kolmea muuta vaihtista tuplavuoteeseen, ei kylläkään untuvalla.

  2. Sydän tykytti muutaman ylimääräisen lyönnin, kun kirjoitit, ettei turve kuivu. Oli ihan pakko käydä tarkistamassa asia, sillä meillä ne on säilytetty vintin välipohjassa. Ainakin perinnerakentaminen suosii turpeen jättämistä paikalleen, sillä eristyskyky hyvä, sitoo ja luovuttaa kosteutta, ja on homeelle erityisen huono kasvuympäristö. Esim. Tässä osoitteessa lisää aiheesta: http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Korjaus_artikkelit/fi_FI/Vanhan_talon_eristeista/

    Hieno muutos vintissä!! Ollaan mietitty samantyyppistä kesäkotiin, mutta mietitty kaikkien ötököiden sisääntuloa. Pystyittekö tilkitsemään paikat niin, ettei tuollaisia ongelmia syntynyt? Meillä kun riittää hyttysiä ja mäkäröitä; niiden kanssa nukkuminen ei ole niin … sikeää 😉

    1. Oih, kiitos linkistä! Täytyykin lukea aiheesta toinen kantti. Juu mä sain sellaista infoa, että turpeella on juuri hyvä kyky sitoa kosteutta, mutta parempi olisi kun materiaalit olisivat sellaisia ettei tietenkään tulisi kosteutta, kuivuisi nopeasti eikä haihduttelisi sitä sinne rakenteisiin. Meillä ei turvetta ollut siellä nimeksikään, olisiko koko ullakkolattia-alalla jätesäkillinen. Otettiin ne pois, kun ei iso vaiva ollut.
      Ja me ei menata tilkitä tuota millään lailla, saa tuuli puhallella ja pystyy ilma ja rakenteet raikkaina. Meillä on pysynyt kärpäset (ne on ainuita joita siellä olisi) poissa, kun on joka kevät aukastu molepien päätyjen ikkunat ja siellä kiertää ilma niin hyvin, ettei tule mukava asumispätsi ötököille. No isommalle tytölle lupasin kyllä sellaisen hyttyskatoksen ensikesänä öitä varten – enemmän prinsessameininkinä =)

      1. Sepä siinä tuntuukin aika mahtavalle, kun ilma kiertää ja olisi kuin ulkoilmassa nukkuisi! Onneksi meillä on to do -listalla niin monta asiaa ennen ullakkoa, että ehditää miettiä asiaa moneen kertaan. Ja prinsessakatos kuulostaa hyvälle lisäturvalle pienille prinsessamielille 😉

Leave a Reply