Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo

Lamppu kainalossa kotiuduimme tovi sitten. Kultainen pallura pääsi heti kattoon odottamaan hämyisempia iltoja. Vanha tuuletinkin tuli mukana, helteille kun ei loppua näy. Kun välillä tuossa piipahdimme kaupungissa, istutin silloin muutaman kilpipiilean pistokkaan ja jäin jännissäni odottamaan kuis käy. Ja hyvin kävi – emo ei hätkähtänyt ja molemmat lapsukaisetkin näyttäisivät voivan oikein hyvin. Uutta lehteäkin jo tulossa. Vielä edelleenkin tuo kilpipiilea taitaa olla aikasta harvinaista herkkua ja minä onnekkaasti sain sen ystävältä. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, eikö se niin ole? Minä voisin jakaa täällä myös tuon toisen alun, halukkaat huutakoot hep kommenttilootaan ja arvotaan kasvisöpöläinen viikon päästä. Ja kasville nouto Helsingistä, joko itse tai kaveri asialle.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

24 responses to “Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”

  1. Inka Avatar

    Hep! Täällä on yksi helsinkiläinen kiinnostunut kauniista kasvista.

    Like

  2. Pinja Avatar

    No hep! Tuota on täällä saanut ihailla niin moneen otteeseen, että ihan pakko kokeilla nyt arpaonnea 😀

    Like

  3. maija Avatar

    Hephep! Meidän viherkasviperheestä löytyisi tilaa ja rakkautta tuolle pienokaiselle 🙂

    Like

  4. Inu Avatar

    Hep! Kaunis kasvi, voi kun pääsisi meidän erkkerille kasvamaan.

    Like

  5. Niina Avatar

    No hep! Tuollaisesta olen haaveillut siitä lähtien kun sellaisen jossain blogissa näin..niin ihanan näköinen:)

    Like

  6. Niina Avatar

    ..ja p.s ootko vähän ihana kun tällaisen keksit? 🙂

    Like

  7. Ansku P Avatar

    Hep! Noin nätti kukka olisi enemmän kuin tervetullut meille(kin) 🙂

    Like

  8. maja // mustaovi Avatar

    Hep! Täällä myös yksi, joka adoptoisi mielellään pienokaisen hyvään kotiin 🙂

    Like

  9. Eloisa Bonjour Avatar

    No hep! Meiltä löytyisi hyvä koti söpöläiselle!

    Like

  10. Hanna-Katariina Avatar

    Kääk, hep! Voi mikä ihana kasvityyppi, se olisi vallan tervetullut kotiimme.

    Like

  11. Jenni / 2 x ILO Avatar

    Heihin arvontaan en osallistu mutta pakko kommentoida. Jaettu ilo on todellakin kaksinkertainen ilo!!!!! ❤ Sitä ilosanomaa minä pyrin jakamaan 😉

    Like

  12. Anna Palomaa Avatar

    Hep, hep, hep! Jospa onni potkisi.

    Like

  13. Tiina Avatar

    Hep! Ihana kun jaat iloasi ja valoasi meille muillekin 🙂

    Like

  14. Iti Avatar

    Hep hep hep! Harvinaisen kasvikaunokaisen ottaisin enemmän kuin mielelläni hellään huomaan! Sormet ristiin xx

    Like

  15. Bambi Avatar

    Hep, osallistun minäkin, viherarvonnassa en ole ennen ollutkaan mukana 🙂

    Like

  16. Jenna Avatar

    Hep! Kovasti oon itsekin tollasta yrittänyt etsiä!

    Like

  17. Jasmiina Avatar

    Norsunkorva olis ihana meänkin ikkunalaudalla!

    Like

  18. Minna Avatar

    Hep, mukana myös 🙂

    Like

  19. Eppu Avatar
  20. Sanni Avatar

    Hep! Saksan tuliaisina luvatut pistokkaat unohtuivat matkasta, josko meille nyt muuttaisi kilpipiilean poikanen. 🙂

    Like

  21. Maria Avatar

    Mukana! Olen yrittänyt metsästää kilpipiileaa huonolla menestyksellä jo usean kuukauden!

    Like

  22. selma Avatar

    Mukana täpärästi vielä? arvonnassa. Jos voitan, lupaan pitää hellästi hengissä

    Like

  23. Eve Avatar

    Ehtiiköhän vielä….. Oishan söpö pieni taloon 🙂

    Like

Leave a reply to Maria Cancel reply