Pääsimme pitkästä aikaa mökille. Kevät oli jo pitkällä ja viikonloppu meni ojien kaivuussa. Tuon tilan perustajat joskus 20-30-luvuilla elättivät itsensä ojankaivajina. Navetassa olikin aikamoinen lapiokokoelma ostettaessa. Niistä vanhimmat vietiin kotiseutumuseoon, mutta muutama jäi muistoksi meille. Uusmaalaiset kokeilivat viikonlopun tuota hommaa ja nyt pihan ja pellon vedet solisevat iloisesti sinne minne pitääkin.
Muistettiin vielä virpoakin sunnuntaina ja mämmi maistui. Ostettiin uudet Helena Tynellin Ruutu-kulhot, yksi iso ja kaksi pientä. Neljä tai kuusi vielä etsinnässä.
PS. Kiitos Cloetta ja Nutisal tuhdista pähkinä-hedelmä-suolapähkinälähetyksestä. Nuo suolamantelit olivat meidän lempparit.
Hei! Meillä on nuo samat kipot ja itse olen ostanut ne Saara Hopean tuotantona! Välillä niitä näkee myytävän myös Kaj Franckeina.Kiitos mahtavasta blogista, yksi niistä muutamasta, joita olen jaksanut seurata vuodesta toiseen. Mahtavaa kevättä!t.Aino