24 h hemmotteluloma

Isosiskon rooliin kuuluu toisinaan pieni paitsiossa olo, koko perhe kun lässyttelee pikkuruiselle tuon tuosta. Isompaa aarretta ei saa unohtaa, joten välillä on hyvä järjestää kahdenkeskistä aikaa. Muistatte kun tein joulun alla Samsungin kanssa projektin ja paikkana oli Helsingin keskustassa, siinä rautatiesaseman ja musiikkitalon välimaastossa sijaitseva Aallonkoti-huoneistohotelli. Saimme silloin kutsun tulla viettämään yön tuolla hotellissa, pitää vaikka pileet tai rentoutusloma perheen kesken. Seuralainen on nyt päätetty ja kävimme viikonloppuna valkkaamassa missä huoneistossa haluamme asustaa. Kattohuoneiston kristallivalaisin viimeisteli 4-vuotiaan valinnan ja pian on tiedossa isojen tyttöjen hemmotteluloma kattohuoneistossa. Sauna, pitsaa ja takkatuli, kuumat kaakaot kattoterassilla ja tähtitaivaan tuijottelua. Nämä on tilattu – onnistuu.
Aallonkoti-huoneistohotelli tarjoaa siis kodinomaisesti kalustettuja asuntoja Helsingin keskustassa. Nimestään huolimatta huoneistohotelli ei ole ihan hotelli, mutta ei palveluista karsittu huoneistohotellikaan. Asuntoon kuuluu aina keittiö, joten perhe saa kokkailla rauhassa itse, mutta halutessa onnistuu niin valmisaamiainen kuin vaikkapa catering. Aallonkodissa lyhyin vuokrausaika on 1 yö ja hinnat alkaen 88 e. Ylellisiä kattohuoneistoja voi varata myös kokouskäyttöön. Huoneistokoot vaihtelevat kompakteista yksiöistä aina kahden makuuhuoneen kattohuoneistoihin. 
Kerro kommenttikenttään millainen rentoutusloma olisi tarpeen ja mikä huoneisto siihen passelein? Paras perustelu palkitaan yhdellä yöllä valitsemassaan huoneistossa. Jeh! Luksusta ja bling bling! Arvonta suoritetaan keskiviikkona 3.3.2014.

***

Sometimes it is a part of the big sister’s role to stand aside when the family surrounds the Little one with baby talk. However, the bigger treasure shouldn’t be forgotten, so sometimes the best thing to do is to arrange for some alone time with her. You remember when I did that project with Samsung in the center of Helsinki, between the railway station and the Music Centre at apartment hotel Aallonkoti. We were invited to spend a night at the hotel, have a party or a relaxing vacation with the family. Now I’ve decided who will be joining me, and last weekend we went to choose the apartment we wanted to stay in. The chandelier of the penthouse gave a final touch to my four-year-old’s pick and now we’re about to have a big girls’ minivacation and some pampering in the penthouse. Sauna, pizzas and a fire place, hot chocolate on the balcony while staring at the stars. This is what we asked for – and they are making it all happen.

 Aallonkoti apartment hotel offers cozy, homelike apartments in the heart of Helsinki. Despite its name, Aallonkoti is not quite a normal hotel but not an apartment hotel fully without services either. Each of the apartments has its own kitchen for the guests to cook on their own, or if they prefer to have a hotel breakfast or even catering, it can all be arranged. A minimum stay at Aallonkoti is 1night, prices starting at 88 eur a night. The luxorious penthouses can also be booked for business meetings and other events. The apartment sizes vary from compact studios to two-bedroom penthouses.

Leave a comment and let me know what kind of a relaxing vacation you feel like you need and pick an apartment that best suits those needs. The best comment is rewarded with one night at the apartment you have chosen. Yeh! Luxury and bling! The winner will be announced the 3rd of March 2014

Aallonkoti-huoneistohotelli // Apartment Hotel Aallonkoti *

*Tuote/palvelu on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.

70 thoughts on “24 h hemmotteluloma

  1. Voih, tämä tulisi niin oikeaan aikaan. Täytän loppuviikosta 30!!! ja olisi niin mukavaa viedä perheeni joka on tukenut minua ihanasti koko tämän ensimmäisen vuoden kun olen perustanut uutta yritystä, pienelle lomalle. Junalla Helsinkiin ja 4-vuotias tyttäremme olisi aivan innoisaan. Miehelleni joka arvostaa kaupunkilomia päivä Helsingissä olisi kovasti arvostettu. Minä taas, haluaisin vain tietokoneelta ja sähköpostilta päivän vapaata! Kaksio olisi meille sopiva.

  2. Voihan huoneistohotelli! Rentoutusta olisi tietysti jo se, että pääsisi keskelle estetiikka, pois arjen pikku tekemisistä. Siispä suunnittelin itselleni seuraavanlaisen loman Finlandiaan:Parhaat ystävät rinnalleni jonkin teeman mukaisesti pukeutuneina. Paljon rakkaudella tehtyä ruokaa, minä emäntänä ja kokki puikoissa. Ilta hyvien keskustelujen siivittämänä, ilman lasten itkua ja riekkumista. Aikuisten oma hetki – ehkä melkein naapurissa, mutta kuitenkin kuin jossain ah niin kaukana. Omassa maailmassa.Seuraavana aamuna brunssi sängyssä piknik-henkeen. Tai auringon paistaessa parvekkeella. Ympärillä ne rakkaimmat.Ja kotiin. Kuin Pariisista. Tai Roomasta. Mutta kuitenkin naapurista. Minun lomani.

  3. Oi! Vaikka kyllä se varmaan tyttöporukassa olisi hauskaa… Valitsisin kumminkin kaksion, ja menisin Helsinkilomalle siskoni kanssa. Vuonna 2001 sain asua Hesassa puoli vuotta, ja sen jälkeen olen kaivannut atkaisin. Siskoni ja minä asutaan Saksassa, sisko ei ole ikinä lämmennyt Hesalle, ja minä en ole ikuisuuksiin enään käynyt kunnolla kaupungissa. Mies kun ei välitä kauheasti shoppailusta. Eli näyttäsin vihdoikin sikolle, kuinka ihana Helsinki on!

  4. Oi, oi! Kuulostaa niin hyvältä. Minä ja kaksi kertaa pikkutyttö olisimme pienen huoneiston kaipuussa, jotta pääsisimme omaa pikkusiskoania, pikkutyttöjen suosikkitätiä, tervehtimään Helsinkiin. Tätin asunto on liian pieni meille ja pikkutyttöset tarvitsevat oman aamu- ja iltarauhan, joten tämähän olisi kuin meille tehty. Suloisen harmonisia kuvia!

  5. Huh miten vaikea olisi näistä kaikista valita lomalle lähtijä. Tässä oma lisäni soppaan. Tasan vuosi sitten odottelimme miehen kanssa esikoistamme syntyväksi toukokuun lopussa-kesäkuun alussa. Vauva otti kuitenkin varaslähdön ja tupsahti maailmaan kaksi ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa. Sairaalassa vietimme 7 viikkoa ja sen jälkeen olemme kököttäneet muutamia kyläreissuja lukuun ottamatta aikalailla vaan kotosalla infektioherkän vauvan kanssa. Tämä vauvavuosi on ollut rankka sairaalajaksoineen ja kaikkine lääkäri- ja terapiakäynteineen, täysin erilainen kuin odotin, mutta siltikin niin ihana ja ihmeellinen. Kohta meillä juhlitaan 1.vuotissynttäreitä ja olisi mukavaa vihdoinkin tehdä jotain kivaa koko perheen kesken. Jos onni meitä potkaisee toivoisin että pääsisimme Hymn Penthouse-huoneistoon. Ihan vaan siksi että mies välillä täällä kotona haikailee saunan perään.

  6. Kahdenkeskeinen romanttinen loma ei olisi pahitteeksi, mutta eniten kaipaisin lomaa, jossa saisin kerättyä ne läheisimmät rakkaat ihmiset yhteen ja viettää heidän kanssaa iltaa. Eikä tila olisi este! Eli finlandia penthouse olisi se valinta! Enkä kyllä ole koskaan noin hulppeassa kämpässä ollut, joten olisihan se hienoa.. 🙂

  7. Tässä nöyränä ja tippa silmässä luen näitä perusteluja. Kuinka kestäviä, taipuisia, ihmeellisiä ja upeita kanssasiskoja täällä maailmalla kulkee! Näiden perustelujen rinnalla oman elämän pyörteet vaikuttavat tasaisilta. Joten mielelläni jätän omat perusteluni kirjoittamatta, ja toivotan kaikille onnea ja jaksamista <3

  8. Kyllä se olisi tuo Finlandia-penthouse näkymineen. Hei saunasta voisi ihailla maisemia! Ystäväporukalla tuonne rentoutumaan ja pitämään hauskaa: kutsuisin mukaan kaikki ympäri Suomea muuttaneet ystäväni samana aikaan samaan paikkaan. Siellähän on tilaa tanssahdellakin vaikka kuinka!

  9. Aivan upea palkinto ja varmasti kuka tahansa ansaitsisi tuon. Minä valitsisin ehdottomasti tuon Penthousen, sillä siellä olisi sauna ja niin valtavan paljon tilaa. Meiltä lähtisi reissuun neljä aikuista, vanhempani ja sisareni, joka on pyörätuolissa. Juurikin tälle pyörätuolissa olevalla sisarelleni tällainen olisi aivan unelmien täyttymys, sillä vuosikausiin emme ole päässeet minnekään reissuun, sillä sopivia yöpymispaikkoja ei oikeasti tahdo löytyä mistään tai sitten hinta jo tulee isommalla porukalla vastaan. Mitä tähän paikkaan nyt tutustuin, niin tuolla olisi tilava liikkua ja olla, joten olisi ihan loistavaa päästä sinne viettämään laatuaikaa perheen kesken. Edellisen kerran on reissussa käyty joskus useampia vuosia sitten ennen kuin vakava sairaus iski perheeseen. Silloin liikkuminen olikin eri helppoa, kun ei apuvälineitä ollut. Elämä kuitenkin voi muuttua hetkessä ja koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Nykyään muistelen haikeana kaikkia entisiä ihania lyhyitäkin lomareissuja perheen kanssa. Olisi ihana taas päästä sellaiselle ja ennen kaikkea ilahduttaa siskoa! Positiivisin mielin siis mukaan tähän arvontaan <3 ilokseni@gmail.com

  10. Haluaisin tarjota perheellemme, äidilleni ja veljelleni miniloman tuolla Finlandia penthousessa. Teemme mieheni kanssa molemmat 3-vuorotyötä sairaanhoitajina pienellä palkalla. Yhteistä aikaa ei ole ja meillä ei ole juurikaan varaa matkustella. Etenkin 12-vuotias tyttäremme kärsii tästä, kun tuntuu että kaikki kaverit reissaa mutta hän ei pääse mihinkään. Veljelläkin on ollut vaikea vuosi, mutta hän yrittää kovasti muuttaa elämänsä suuntaa.

  11. Olisi ihanaa päästä hetkeksi hengähtämään raskaan eroprosessin keskeltä ja muihin maisemiin tuulettumaan exän kanssa jaetusta asunnosta. Mukaan Kaksioon ottaisin uuden rakkaani. Aika kuluisi nopeasti toisia ihaillessa ja ihmetellessä, joten tavallaan hulppeat puitteet saattaisivat jopa mennä vähän hukkaan, mutta ainakin ensimmäinen yhteinen lomamatka olisi ikimuistoinen 🙂

  12. Tuo studio tai kaksio olisi varmasti passeli. Mukaan nappaisin varmaankin joko siskoni, poikaystäväni, parhaan kaverin tai äitini. Siskoni kanssa laittaisimme herkkuaterian, viettäisimme laatuaikaa ja lähtisimme ehkä juhlimaan, ja hotellihuoneessa tuntuisi varmaan kun olisi joku julkkis noin hienossa paikassa. Poikaystävän kanssa romanttinen kahdenkeskinen hemmotteluilta, tulisi tarpeen tämän kiireisen arjen keskelle. Parhaan kaverin kanssa voisi ajanvietto olla samantapaista kuin siskon kanssa. Äidin kanssa kävisimme varmaankin ulkona syömässä ja juteltaisiin yhteisestä projektistamme, sekä nukkuisimme täydelliset yöunet luksushuoneessa. Ellei sitten istuttaisi viinilasillisen ääressä myöhään yöhön. Joka tapauksessa ihan vaan tuohon hotelliin pääseminen riittäisi rentoutumiseen ja tuomaan todellakin luksusta arkeen!

  13. Oi, ihana palkinto. Oikeaan osoitteeseen menee varmasti joka tapauksessa! Itse veisin ukkokultani lomailemaan isolle kirkolle täältä loskaisesta mansesta, talvi on ollut meille raskas. Onneksi olemme kuitenkin päässeet uuteen, valoisaan kotiin ja saaneet sisustaa siitä pienen pesämme. Kiertäisimme lomallamme kaikki ihanat sisustusliikkeet, nauttisimme yhdessäolosta ja korjaisimme kaikkea välillämme särkynyttä. Aurinkoista kevättä Sinulle ja kaikille meille!

  14. Voi mahoton kun mielenkiintoine arvonta. Kyllä sitä keksisi matkaseuraa monesta kategoriasta. Mutta päätin osallistua oman äidin ja siskojen hyväksi. Heidän kanssa olemme suunnitelleet naisten reissua, joten tuossa olisi mitä mahtavin yöpymismahdollisuus. Isoin mahdollinen sopisi meille. Meitä siskoksia yhteensä yhdeksän kappaletta! Ja äitimuori tietty päälle. Olisi ihan mahdottoman siistiä päästä kertomaan heille yllätyksestä: yhteinen aika Helsingissä ja vielä luksusmajoituksessa. 🙂 Minut valitsemalla ilahduttaisit siis kymmenkertaisesti! Vaikka onni ei suosisi olen kiitollinen, että sain tätä kautta tiedon näin hienoista huoneistohotelleista. Jos sitä joskus raaskisi majoittua kuin prinsessat konsanaan. Hymn Penthouse olisi valintani kuvien perusteella. Mietin vain, et saisko sinne lisättyä siskonpetejä, et kaikki pääsisivät majoittumaan? 😉

  15. Pieni kevään odotus -loma olisi virkistävä juttu. Finlandia Penthousessa raikastaisin mieltäni ja nassuani saunassa, minkä jälkeen poksauttaisin terassilla kuohuvan jo kohta saapuvan keväisen valon ja uusien haasteiden kunniaksi.

  16. Oi tuonnehan se on mentävä! Opiskelujen, äitiysloman/hoitovapaan päättymistä puolison kanssa juhlimaan aivan kahdestaan. Nauttimaan hiljaisuudesta, yhdessäolosta ja rauhasta. Poika isovanhemmille ja vanhemmat lomalle. 🙂 ihanaa luxusta! Finlandia, Sibelius tai vaikka kaksio, kunhan ollaan yhdessä ja rentoudutaan. Ja sieltä virkistyneenä Arjen uusiin haasteisiin.

  17. Studiossa saisi varmsti vähän filistä, mitä olisi jos asuisinkin Helsingissä vielä (lähi)tulevaisuudeesa. Rentoilulomalla ehtisin nähdä pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni ja irtautua arjesta.

Leave a Reply