Minun edellisestä Tallinnan visiitistä oli jo varmaan 4 vuotta. Ja sen se otti, jotta venäläiset ennakkoluuloni rapisevat. Nyt ensi kertaa voin rehellisesti sanoa, että sinne kannattaa mennä ostoksille. Aiemminkin siellä ihastutti kyllä keskiaikainen arkkitehtuuri, viehättävä vanha kaupunki, villasukat ja pellavakankaat, mutta sellaiset perusvaateostokset jäivät vielä meidän tarjonnan varjoon. Nyt on selkä taittunut ja tästä lähtien hyppään Linda Linen kyytiin salettiin useammin. Siinä heti keskustan alussa on Rotermannin ostoskeskus, joka jo pelkillä rakennuksillaan viehättää. Vanhoihin tehdaskiinteistöihin on sijoittuneet trendikkäät ravintolat ja vaatekaupat, ja sisäpihalta löytyi Vlle pieni leikkipuisto.
Last Saturday we visited Tallinn. It’s cooler than I thought.
Just ollaan harkittu viikonloppuvisiittiä Tallinnaan! Meikäläinen ei ole koskaan siellä vielä käynyt (!!) .. eli näköjään kannattais pistäytyä. Olitteko päivän vai yötä hotellissa?
Mepä oltiin maaliskuussa Tallinnassa ja todettiin aikalailla päinvastaista, hihii. Että ei sieltä juuri mitään ostettavaa löydä. Rotermannin ostoskeskuksessa on upeat puitteet, mutta me oltiin ainoat asiakkaat joka ainoassa kaupassa ja kahvilassa! Harmitti oikein kun ovat noin hienon systeemin rakentaneet ja paikka on täysin kuollut. Ehkä siellä oli vain joku kevättä odottava pysähtyneisyyden tila 😉 Typy kyllä viihtyi hienosti samassa leikkipuistossa kuin Varpu.
Haaveena olisi pitkästä aikaa päästä Tallinnaan ja milelllään alkukesästä. Neidille pitäisi saada rippihame, ja meidän valikoima ei ole hyvä…
and there is much more to visit… 🙂
mitkä ihmeen venäläiset ennakkoluulot?
I'm glad you weren't disappointed 🙂