Uutta Marimekkoa












Oltiin eilen katsatamassa Marimekon syksyä. Ah. Kaunista. Itse ihastuin suunnattomasti noihin Sukat makkaralla -juomalaseihin, jalallisista en niin tykkään, niin en laita edes kuvaa. Kaadin on nappijuttu. Kankaatkin olivat stylejä, mutta värimaailma niin tumman syksyinen eiliseen aurinkoiseen päivään. Oli vaikea ottaa, kun ois halunnut kaikkea kirkasta ja värikästä sun muuta. Mutta arvatkaa mikä oli parasta, siis henkiläkohtaisesti. Sori Jotex, mutta nyt löytyi meidän parvekkeelle matto. Piru, kun mulla ei ollut kameraa mukana, mutta Marimekolta tulee aivan ihania räsymattoja kesällä. Kierrätetty kangasjämistä, mikä tekee niistä vieläkin haluttavampia. Musta-valko-harmaa ruudullinen tulee meille heti, kun ne kauppaan ilmestyvät. Ihan sama, vaikka vettä sataa ja matto pitää rullata suojaan. On se vaan niin hieno, että sen vaivan näkee. Ja kiitos Marimekko ihanasta lahjatyynystä ja kiitos ystävälle, joka lahjoitti omansa minulle, kun kaksin on aina kaunihimpi.

Marimekko’s autum 2010! Lovely fabrics, new classes and something about rug mat which I don’t have photos yet, but I will buy it and then you see. And pillows which we got as a present. Thank you!

14 responses to “Uutta Marimekkoa”

  1. Jonna Avatar

    Nuo lasit on kyllä tosi hienoja!

    Like

  2. Laura Avatar

    Lasit ja kaadin aivan ihania. Harmi ettei sulla ollut kuvaa niistä matoista, alkoi kiinnostamaan!

    Like

  3. Karmiini Avatar

    Onpa aika raskaita nuo kuosit. Ehkä vähän jopa tunkkaisia ainakin näin kuvassa? Marimekkomatot kuulostaa lupaavalta. Onko ne sään kestäviä vai onko teillä suojaisa parveke? Meillä ei ole kattoa parvekkeella ja kaikki meinaa homehtua partsin lattialla 😦

    Like

  4. underwerket / Lisa Grue Avatar

    These looks gorgeous. They would look great in my apartment. Thank you for sharing.best regards from copenhagen

    Like

  5. Cat's Meow Avatar

    Ihanat tyynyt, rautasänky-kankaasta? Lasit on hienoja… mutta pinoutuuko ne?

    Like

  6. Ruusu Avatar

    Pakko nyt ihan kysyä, oliko Marimekolla joku inside syystuote -esittelyiltama, vai ihan liikkeessäkö kävit katselemassa?

    Like

  7. Hipsu Avatar

    Upeita laseja! 🙂

    Like

  8. kaisu Avatar

    yhdyn ruusuun ja utelen, että ketkä oikein saa tälläisiä ihania kutsuja? siis jotkut inside-jutut ilmeisesti kuitenkin kyseessä?! ja ne pajatkin. lukeeko niistä jossain, vai miten sinne pääsee? 😀

    Like

  9. Susanna Avatar

    No juu tällaisiin isompiin kausilanseerauksiin saan kutsuja töiden kautta, mutta ne Pajat ovat ihan kaikille. Kannattaa liittyä MM:n kanta-asiakkaaksi ja uutiskirjeissä tulee sitten mainosta seuraavista Pajoista. Myös tuolla on aikataulua: http://kaksplus.fi/marimekko/asiasanat/Marimekko-pajaTulkaa, tulkaa kaikki ihmeessä Pajailemaan, se on lystiä se!

    Like

  10. RUMBO Avatar

    Matot kuullostavat liian herkuilta!

    Like

  11. Hoo Avatar
    Hoo

    I agree. Ketusta olisin toivonut jotain keveämpää väritystä. Ja jalallinen lasi was not my cup of tea. Kaadin hankintalistalla.

    Like

  12. kaisu Avatar

    pöh. oon ollu kantis vuosia. luen muka kirjeet tarkasti. vissiin sitten en. 😀 mutta joo pajalle vois tulla joskus! täytyy ruveta oikein seuraamaan tilannetta.

    Like

  13. Susanna Avatar

    Kaisu, nyt mä rupee epäilemään itsekin, että oliko ne uutiskirjeessä vai nettisivuilla vai missä. No ainakin satavarmasti tuolla Kaksplussassa =)

    Like

Leave a reply to underwerket / Lisa Grue Cancel reply