Cupcakes




Tänään meillä leivottiin. Saimme mamma-arkea piristävän vieraan ja sen kunniaksi puuhastelimme Vn kanssa hieman suolasta ja makeaa. Rintarepun kanssa kokkaukset sujuivat muitta mutkitta ja koristelippuja askarreltiin sitten ihan yhteispelin sitterissä.

Suppilovahveropiiras tehtiin valmispohjaan, täytteeksi laitoimme itse poimittuja sieniä, sipulia, emmentalraastetta, loraus soijaa, ripaus mustapippuria ja sekaisin kahden munan + kermaviilin kanssa. Nam!

Suklaacupcakesit ovat vegaanisia ja superherkullisia. Kiitos Nealle reseptistä! (Älkääkä kummastelto outoja määriä. Mitat olen “suomentanut” liian tarkasti, pyöristele oman maun mukaan)
PS. Kuorrutuksen suhteen koitan ensi kerran muuta pursotustekniikkaa, kun tuota kakkakiemuraa.
1 tl omenaviinietikkaa
2,5 dl soijamaitoa
1,9 dl sokeria
0,8 dl öljyä
1,5 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,8 dl kaakaojauhetta
3/4 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
Sekoita keskenään maito ja etikka. Anna tekeytyä muutama minuutti. Lisää sokeri, öljy ja vaniljasokeri. Sekoita niin, että alkaa vaahdota. Lisää kahdessa erässä keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Sekoita sen verran ettei isoja sattumia jää. Pienet ovat ok. Täytä vuoat 3/4 täyteen. Uuni 175 °C 18-20 min. Anna jäähtyä täysin ennen koristelua.
Suklaakuorrute
1,25 dl margariinia pehmeänä
1,25 dl kaakaojauhetta
6,25 dl tomusokeria
3 rkl soijamaitoa
1 ½ tl vaniljasokeria
Vatkaa margariini kuohkeaksi. Lisää kaakao ja vatkaa hyvin. Sekoita joukkoon ½ cup tomusokeria kerrallaan, vatkaa hyvin ja lorauta vähän soijamaitoa, joka välissä. Lopuksi lisää vaniljasokeri ja sekoita kunnes kevyttä ja kuohkeaa n. 3 min.

One thought on “Cupcakes

Leave a Reply