Viikonloput ovat ihania. Kokopäiväiset lisäkädet ja toiset silmät helpottavat kummasti arkiaskareita ja parhaimmillaan äiti saa ikiomaa aikaa. Tänä viikonloppuna askarreltiin paperihyrriä, pöllöjä ja tikkuaskeja, siivottiin koti, vaunulenkiteltiin ja käytiin Design Marketissa. Siskopuoli kävi myös nuorimmaisensa kanssa meitä ilahduttamassa ja saatiin niin söpöjä tuliaisia. V sai makeen Polkka Jamin mekon ja äiti maailman tyylikkäämmässä purkissa nipple creamia (ja yllätys, yllätys – sitä saa vain Ruotsista). Ja oli lahjapaperikin niin hienoa, että siitä piti heti askarrella tikkuaskin uudet vaatteet. Syysiltojen pimetessä ja kynttilöitä sytytellessä on todellakin merkitystä minkä näköisestä rasiasta sitä oikein raapaistaan. Ja meillä kun ei olla noihin tutteihin sitten opittu, niin annoin kiitoslahjana muutaman ompelemani tuttiremmin heille päin.
Design market oli ihanan rentouttava kokemus, varsinkin kun isi hoiti Va ulkopuolella. Sain rauhassa ihastella tarjontaa, joka kylläkin oli jo entuudestaan tuttua, vain muutama uusi nimi tuli vastaan. Mukaan tarttu yksi t-paita, toppi ja Tiia Vanhatapion mekko (oli muuten mahtavan hyvä palvelu heillä). Vlle olisi ollut vaikka mitä, mutta nyt päätin että on kerrankin äidin vuoro!
Löysin sattumalta tämän aivan ihastuttavan blogin. Todella ihania juttuja! 🙂 Ja Varpu on suloinen, jo nimestä lähtien 🙂 Jään seuraamaan. Malla
Samaa mieltä. Aivan ihana blogi ja niin kivoja ideoita.