Tässä se nyt vihdoin on, oma viherkasvikirja! Viime vuonna näihin aikoihin mieleeni pilkahti ajatus tyylikkäästä ja helppolukuisesta viherkasvikirjasta – sellaisesta klassikkoteoksesta johon ajan hammas ei heti pure. Kasvithan ovat kasveja vuodesta toiseen, jotkut pinnalla nyt, toiset taas muutaman vuoden päästä. Mutta hoito-ohjeet ovat aina samat.
Kiertelin kirpputoreja ja divareita, ja haalin kaikki mahdolliset viherkasvikirjat mitä löysin. Moni teos on kannesta kanteen täyttä asiaa, ehkä osa jopa liian pitkälle vietyä nykypäivän nopealukuisille. Ja ulkoasut huusivat kukkivaa 80-lukua.
– Meiltä puuttuu kaunis viherkasvikirja, sellainen, josta hoito-ohjeen löytää helposti ja viherkasveilla sisustetut kodit eivät näytä kasvivalojen punertavilta viidakoilta!
Nyt meillä on sellainen. Meillä ja muilla, sillä kirja on kauniisti kaksikielinen suomi-eng.
Mä voisin kirjoittaa teille tästä aiheesta vaikka aamuun asti, mutta kertokoot kirja puolestaan. Keskiviikkona 12.10. on teoksen virallinen ilmestymispäivä, jolloin sen löytää varmiten suurista kirjakaupoista ja Helsingin Artekista. Kiireisimpien kannattaa suunnata heti maanantaina Helsingin Cilla’siin, jolla on ensimmäiset painokset myynnissä heti maanantaiaamusta alkaen. Ja nettikauppa Adlibris toimittaa myös heti miten kauemmaksikin. Ja aina voi kysyä lähintä ostopaikkaa suoraan kustantajalta, Cozy publishingilta.
Kiitos kaikille mukana olleille ja ovensa aukaisseille, asiantuntijoille ja loistavalle työryhmälle <3
Green home book – 168 pages in Finnish and English
Styling and text // Susanna Vento // www.susannavento.fi
Photography // Riikka Kantinkoski // www.riikkakantinkoski.com
Production and styling assistant // Pinja Forsman // www.pinjaforsman.com
Design // Agency Leroy // www.agencyleroy.com
Publishing // Cozy publishing 2016 // www.dreamcozy.com
Buy your own copy from:
etc.
Jes! Isot onnittelut vielä! Aivan mahtavaa! Näyttää todella hienolta.
Do you happen to know where that clothing rack is from in the first picture? It’s amazing! I’ll definitely pick up one of these books… I’m obsessed with plants!
xx, Cleshawn | http://www.hometohem.com
From Anna Pirkola! Please contact her and you can order your own clothing rack.
Thank you! You can order it soon from here http://turnaroundrack.bigcartel.com 🙂
Tämän kirjan ostan.
Juuri tuo kuvallinen kauneus ja tiedon helppous kiinnostaa.
Tälläinen on tosiaan puuttunut jo pitkään ja
on erittäin ajankohtainen nyt kun viherkasvit elää uutta tulemista.
Upeaa että meillä on nyt kotimaista tekoa oleva kaunis ja visuaalinen viherkasvikirja! Onnittelut! 🙂
Vau! Tää on “sisäviherporopeukalon” pakko saada! 😀
Vautsi, tää on pakko saada! Liityn kalustekyselijöiden joukkoon ja kysyn mistä tuollaisia peilipöytiä saa?