Piipahdin viikonloppuna Messukeskuksessa Oma piha-messuilla. Pihaa ei ole, mutta tämä koti ja parveke passaa kyl viherpeukalointiin. Ja kunhan vielä päästään mökille, niin sitten olen irti. IG:tä seuranneet ovat salettiin jo huomannut tämän minun viherhurahtamisen, johon on kaksikin oikein hyvää syytä. Rakkaus viherkasveihin on nyt yltynyt siihen luokkaan, että olen tekemässä tyylikästä ja uudenlaista viherkasvikirjaa, kustantajana Cozy publishing. Lupaan teille jo nyt hyvännäköistä vihersisustamista ja napakat hoito-ohjeet – myös aloittelijoille. Ja toinen viherpeukalointini kohde on Punavuori kukkimaan – tapahtuma, jonka riveihin juuri liityin. Kohta pistetään kuulkaas Punavuoren kadut kukkimaan ja nautitaan pieniä paloja Amsterdamin meininkiä ihan omilla hoodeilla. Kerron tästä projektista vähän myöhemmin lisää ja haastan teidät kaikki Rööperiläiset hommaan mukaan. Eikö ois vähän kivempaa tallustella täällä, kun ovien pielissä kukkisi.
Kiitos Kekkilä supportista parvekkeen kukittamiseen! Ruukkuistutuksissa puina magnolia ja japaninvaahtera, alaosissa peitekasveina vaivero ja keijukukka. Pienessä ruukussa lattialla jouluruusu.
Seinäryijy // Anna Pirkola
Siemenpussit // Hyötykasviyhdistys
Bougie du jardin -tuoksukynttilä // Cilla’s
Idätyskupu // Ellos
Pienet idätysruukut // Udumbara
Parvekeruukut // Plantagen