Meille tulee lämmintä vettä!

 

Pitkästä aikaa mökillä, ai että on rentouttavaa. Ja samalla sata asiaa, mistä haluan päästä teille kertomaan. Mutta yksi kerrallaan. Huomasitteko tänä keväänä Oraksen uutuuden – mökkihanan, jossa on oma pieni lämminvesivaraaja mukana? Siis tuohan on aivan nerokas paketti.

Meidän mökkillä on muutama kaivo, mutta liityimme kuitenkin pari vuotta sitten kunnanveteen – mökkillä siis tulee kylmä vesijohtovesi keittiöön ja saunomiset hoidetaan kaivovesillä. Isoon lämminvesivaraajaan ei ole oikein ollut järkeä, ensinnäkään sille ei ole missään täällä rakennuksessa paikkaa ja varsinkaan, kun meillä ei ole pesutiloja tässä talossa, niin keittiössä on pärjätty tähän saakka kylmällä vedellä ja isolla kattilalla, jolla on lämmitetty tiskivedet.

Oraksen keittiöhana ja näpsäkän kokoinen 5 litran varaaja myydään tuollaisessa salkussa, jossa on kaikki tarvittava ja hyvät ohjeet. Me vaihdettiin hana parissakymmenessä minuutissa ja se hetki muutti kaiken – oh my mikä ilo on pestä kädet lämpimällä, laittaa kattila likoamaan kuumaan veteen ja lopettaa sen lämpimän veden nuukailu tiskatessa. Ja miten tuo olisi ollut iloksi noina vauva-aikoina! Pahoittelut, että kuvatulva on hitusen rujoa, mutta uskokaa, sitäkin opastavampaa. Koko pömpeli mahtui allaskaappiin ja ny lämpiää.

Oras Safira keittiöhana mökille // Oras

One thought on “Meille tulee lämmintä vettä!

Leave a Reply