Savupirtistä päivää!

Juu ei ole vielä tiedossa raikkaan valkoisia ja kepeästi kukkivia sisustuksia vaan hyvä pala arkirealismia mökkeilyn maailmasta. Projekti etenee varmasti, mutta aikasta hitaasti. Pelkkä viikonloppu ei meinaa riittää mihinkään, varsinkin kun useampi homma viekin kuviteltua enemmän aikaa. Viikon aikana oli käyty kuivat lahot korjaamassa ja päädyimme ns. lankuttamiseen. Se on nopeampaa, edullisempaa ja varsin käyttökelpoinen tapa, jos hirret eivät jää näkyviin, meillä kun pintaan palaavat halteksit jossain vaiheessa. 
Nyt viikonloppuna saimme tilkittyä ikkunat pellavalla, talon alle tehtiin lisä tuuletusaukko, kaivettiin reitti kunnan vedelle ja viemäröinnille, maalipestiin katot, maalattiin niitä, kunnostettiin vanhoja listoja, ja kaikki loppuaika menikin sitten uunin maalia napsutellessa. Vuosien takainen uunin maalaus oli kyllä viimeinen teko sanon minä. Maalikerros ei lähde muutoin kuin muurausvasaralla nakuttamalla pieniksi paloiksi. Ihan hullun hommaa, mutta puhtaaksi tuli. Nyt jatkaa uuninkorjaaja, joka tekee ne toivomamme korjaustyöt liesitason suhteen ja pistää uutta laastia pintaan. 
Pieni metsäretkikin ehdittiin tehdä ennen maan jäätymistä. Vasullinen jäkälää on kerätty ja jätetty kuivumaan. Viikon päästä saadaan ne ikkunan väliin keräämään pois kosteutta. Nää vanhan kansan kodinhoitovinkit ovat niin mielenkiintoisia ja vallan testaamisen arvoisia. Ystäväni jakoi luomuvinkkinsä hiirten karkoittamiseksi. Pitkähännät eivät kuulemma tykkää suopursuista. Muutama oksa tuvan lattialle ja tuoksun pitäisi pitää pikkukaverit loitolla. Onko sinulla tiedossa joku näppärä niksi? Pistetään vinkit jakoon ja minähän tyttö testaan ja raportoin!

7 responses to “Savupirtistä päivää!”

  1. Minna Avatar

    Luomuleena täällä päivää. Kataja karkoittaa myös hiiret, voi olla hitusen helpompi löytää ja nätimpi niikö kimppuna tuvan nurkassa.Viikonloppuna ehtii ottaa työkalut esiin ja näyttää niille kohteen, sitten ne voikin jo taas pakata, varsinkin jos lapsia on mukana. Tsemppiä, teillä on hyvä tiimi töissä joten kyllä se valmiiksi tulee.

    Like

  2. manteli Avatar

    Avonaisia tulitikkuaskeja on myös pidetty kosteutta imemässä ikkunoiden välissä. Muistutuksena lainaus jokamiehenoikeuksista joiden mukaan et saa mm. "kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta". Toki jos omalla maalla kasvaa, niin se on toinen juttu ja rauhoitetut kasvit ovat ne tietenkin asia erikseen. Puumainen kataja on rauhoitettu. Komeat sinivuokkokasvustot mökin seinustalla 🙂

    Like

  3. Anonyymi Avatar
    Anonyymi

    Anoppini neuvoi aikoinaan, että lattioille jätetyty valkosipulin kynnet pitävät hiiret loitolla.

    Like

  4. ibb Avatar

    Love the ancient kitchen. Reminds my grandmams…it looks like everything is being mended…looks great.Hope to see more soon

    Like

  5. Anonyymi Avatar
    Anonyymi

    Jäkäläkään ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kunhan muistutan.

    Like

  6. Pilvi Avatar

    Mielestäni ehditte aika paljon, tehokasta!

    Like

  7. Anonyymi Avatar
    Anonyymi

    Tulitikkuniksi pätee muistaakseni vanhojen rikkikkujen kohdalla, nykytikut ovat yhtä tyhjän kanssa.

    Like

Leave a reply to ibb Cancel reply