Paluu arkeen

Meillä on ollut ihanan hiljainen loma. Sama hiljaisuus täällä. Totuttelen taas istumaan koneen ääressä. Loman alussa urakoin päivän jos toisenkin käymällä läpi kaikki viime aikaiset digikuvat. Olen koostanut Varpun vuosista omat kirjansa, ja taas oli aika koota kolmas kirja. Samaan inspikseen tein viimeisimmistä matkoistamme kirjat ja pistin tilaukseen. Miten mieltä ja kovalevyä keventävää, ja samalla muistuttaa, mitä kaikkea ihanaa vuosiimme mahtuukaan.

6 thoughts on “Paluu arkeen

  1. Toi kuvien läpikäynti on sillä pitäis-listalla. Kuin myös kirjojen teettäminen. Kivan näkönen kirja. Missä olet teettäny noi?

  2. Kirjan kansi näyttää kauniilta, mitä kautta tilasit kirjat? Kirjojen tilaaminen on täälläkin ajankohtaista. Itse olen ollut ihan tyytyväinen Kuvat kirjaksi -palveluun mutta muitakin vaihtoehtoja olisi kiva kartoittaa 🙂

  3. No niin täällä taas. Tätä kirjoitusta lukiessa, tuli suuri helpotuksen tunne. Mä olen aina teettänyt kuvat ja sitten yön pikkutunneilla liimaillut niitä kansioihin. Olan syntymän jälkeen en ole tätäkään jaksanut tehdä. En ole edes ajatellut valokuvakirjaa, mummolle ollaan kalenteri tehty joululahjaksi lasten kuvista. Tälle projektille otan heti ensi viikolla aikaa ja tilaan pari valokuvakirjaa meillekkin!

Leave a Reply