Tämän saattaa joku tunnistaa jo aiemmin nähdyksi, mutta vilautan kuitenkin vielä tuunaamani keinuhevosen. Huusin huuto.netistä perinteisen puisen hevosen ja maalasin sen valkoiseksi Helmi-kalustemaalilla (uskaltaa myös maalata raskaana ollessa ja lapsille turvallinen maali.) Naamataulun piirsin läpi kalvolle ja leikkasin siitä sablonin, jolla tuputtelin sitten naaman uuteen maalipintaan. Harjaksen jätin tekemättä, mutta sen sijaan tupsautin muutaman lisäpilkun peppuun.
Aivan ihanasti uudistettu vanha esine. Löysin tänään blogisi ja siitä tuli välittömästi uusi suosikkini. Aivan mielettömän ihania ideoita! Hyvää joulua! Heidi
Siis onko tämä rempattu keinuhepo Decon huhtikuun 2009 numerossa? Pakko olla ja ne lintutyynyt jotka on ommeltu Pakkanen kankaasta?? Siis selasin eilen vanhaa Deco-lehteä 🙂
JohannaK ansaitsee Neiti Etsivä suoritusmerkin. Äitiyslomalainen paljastettu. =)
Hehe…kiitos suoritusmerkistä ja joo kyllä mä päivät lasten kanssa kotona olen, vaikkakin iltasin töissä 😉 Mä niin hämmästyin kun otin vanhan Decon käteen ja häh…nämähän on niitä varpusen juttuja. Siinä oli seinällä sellanen kalenteri, jonka joku oli itse tehnyt. Kai sekin oli sun juttuja. Vois ajatella kun katsoo tuota piirrettyä kuvaa teidän perheestä. Jatkan nuuskimista 😉
Hei! ihana on tuo heppa.Kysyisin että hiotko vaan hepan ja maali päälle vai miten? yksi heppa tuossa ois maalausta vailla ja aika käsi oon näissä:)
Ihan hieno. Tuo heppa vaan on originaalina niin klassikko, että vähän ku olis vanhasta Cadillacista tehty nyky-KIA. Mut sisustukseen näyttää sopivan.
Hi Suki – Very lovely home. Where did you get the white lamp? I know I have seen it before, but can't recall where it is from. Please let me know.Best, J
Hei, mulla on samanlainen keinuheppa nyt työn alla, niin millä maalilla maalasit nuo suitset ym?
Moimoi, onneksi menin kurkkaamaan kommentit, tämä olisi jäännyt tänne historiaaan muuten. Tein muistaakseni kalvosta sablonin ja tuputtelin sen samoilla Helmi-maaleilla.