Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru
Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.
Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.
Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.


se on siinä
LikeLike
Mullakin on se pullukka lintu valkoisella vatsalla. Se oli likimain 20 vuotta korurasiassa ja on nyt mun lempi arkikoruni ❤ arkena olen opetellut käyttämään myös vanamoa ja se on ehdottomasti mun lemppari korusarja Kalevalan korulta 🙂
LikeLike
Lähde ja Millefiori ovat ihania
LikeLike
lempparini on vanamo…
LikeLike
Elämän alku -korvakorut ja kaulakoru vaaleansinisellä kivellä.
LikeLike
Ingerriipus
LikeLike
Hienoja kaikki Ingerriipus on mun mieleen❤
LikeLike
suosikkini on Vanamo. Muutama Kalevalakoru minulta löytyy. Korvakoruja pääosin ja yksi rannekoru. Kaikki Kalevalakorut olen tainnut saada siskolta.
LikeLike
Hattulan lintu.
LikeLike
Minulla on Vanamon riipus, koska veli oli aikoinaan Kalevalakorulla kesätöissä. Ja Hannun Vaakuna löytyy lapsuuden ajoilta, kun sain kunniamerkin Helkanuorilta. Molemmat pronnssisia. Hopeisia koruja ottaisine enemmän kuin mielelläni vastaan, etenkin korvakoruja 🙂
LikeLike
Vanamo-mallisto on kaunis 🙂
LikeLike
Vanamo ja Eira on minun suosikit
LikeLike
Suosikkini Kalevalalta on Vanamon silmälasit. Uusia kehyksiä valitessani, oli ilo huomata ne valikoimassa. Niin tyylikkäät ja samalla hieman erikoiset. Ihanat pienet vanamot riippuvat sangoissa.
LikeLike
vanamo
LikeLike
tuokio korvakorut
LikeLike
Oma ehdoton suosikki on Lähde, ja se onkin itselläni aina kaulassa, koska uskon sillä olevan hieman onnea tuova vaikutus ja mistä tämmönen uskomus. Sain korun rippilahjaksi kummitätini perheeltä, perusteluina oli, että kummitätini oli saanut samanlaisen huomenlahjaksi ja tykästynyt siihen oikein kovasti. Pidin korua tosi paljon, ja eräänä jouluna, kun olin matkustamassa kotiini lentäen hukkasin korun Helsinki-Vantaan lentokentälle. Voitte kuvitella sitä surun määrää. Päätin kuitenkin laittaa viestiä löytötavaratoimistoon, jos joku olisi sen löytänyt…Ja siellähän se oli, ja sen jälkeen ollut ainoastaan harvoja kertoja pois kaulasta!
LikeLike
suosikkini on kalevalorun talon sydän
LikeLike
Vanamo.
LikeLike
Suosikkini ovat Naisen ääni-korvakorut ja Anna-sormus.
LikeLike
Tuo on aika kova: http://www.kalevalakoru.fi/fi/uljas-riipus
LikeLike
Lumikukka
LikeLike
Tämän hetkinen suosikkini on Suunto Guiding Star -riipus, mielestäni ehdottomasti paras näistä uudemmista Kalevala Korun tuotteista.
LikeLike
Suosikkini on Torin vasara -riipus
LikeLike
Runoratsu-riipus
LikeLike
pidän eniten Kalevala-korun alkuvuosien koruista;ovat kauniita
LikeLike
Suosikkini on Kalevankarhu-rannekoru, jonka sain kummitädiltäni rippilahjaksi 🙂
LikeLike
Suosikkini on Kuutar-korvakorut pronssisena.
LikeLike
Kalevala korulla on paljon upeita koruja. Tällä hetkellä suosikkini on Suunto Guiding Star -riipus.
LikeLike
Linnut kaulakoru ja korvakorut
LikeLike
Jonkin verran olen saanut lahjaksi Kalevala-koruja, Talon Sydän-sarjasta pidän, sekä Naisen ääni-kaulakorusta, joka on mielestäni kaunein Kalevala-koru.
LikeLike
Mama Auroren helmikorujen sarja on minun suosikkini. Pidän kovasti helmistä.
LikeLike
Lempikoruni on vanamo
LikeLike
Valoisat sarjan korvikset ja riipus ovat minun suosikkini
LikeLike
Elegant sarja
LikeLike
vanamo,todella tyylikäs
LikeLike
Omistan yhden ainoanKalevala korun , Kielon
LikeLike
Lintunen
LikeLike
Torin vasara.
LikeLike
Ostin 50 -vuotislahjarahoillani Väinö- miesten käsirenkaan itselleni. En käteeni vaan jalkaani!!! Erittäin hyvä ja kestävä jalkakoru jo vuosia, mittakin kapeaan nilkkaani sopiva. Ja kun mulla ei ole tyttöä, jolle koruja perinnöksi jättää, niin ainut poikani saa sitten sen joskus käteensä!
Lisäksi minulla on muitakin Kalevala koruja korviksista käsirenkaisiin.
Ja onpa semmoinen harvinaisuuskin kuin TAHDON-koru/kalevalaketju, jonka saivat Tehyn viimeisen, vuosia sitten olleen lakon aikana ne jäsenet, jotka “uhkasivat irtisanoitua aatten vuoksi”. En muista korutaiteilijan nimeä, mutta tuo koru jäi hänen viimeiseksi työkseen eli kuoli melko pian sen jälkeen…..
Leppis
LikeLike
Käärme on kiva.
LikeLike
suosikkini on raikas ja kirkas lähde sarja, jonka sain valmistujaislahjaksi
LikeLike
Minun suosikkini on Pienet sydämet -kaulakoru. Sain sen lahjaksi mieheltäni 20v hääpäivänä.
LikeLike
Suosikkini on Tintti, Lumihiutale ja Haave. Kaikki Kalevala Korut ovat kyllä mieleeni 🙂
LikeLike
Pohjantähti-sarja 🙂
LikeLike
Suosikkini Kalevan korusarjoista on Aurinkoleijona. Sekä minä että äitini olemme horoskoopiltamme leijonia. Äitini on joskus aikoinaan saanut Aurinkoleijona -riipuksen lahjaksi ja muutama vuosi sitten sain häneltä lahjaksi saman sarjan korvakorut. Niitä on tullut käytettyä monissa juhlissa!
LikeLike
Suosikkini on Elegant-riipus.
LikeLike
Kalevankarhu
LikeLike
Suosikkini Kalevala -koruista on Kuutar-kaulakoru.
LikeLike
Vanamon korvakorut ehdoton lemppari, lähes joka päivä käytössä 🙂
LikeLike
Tintti jonka sain jo 25 v. sitten
LikeLike