Ikonien kevät

Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru

Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.

Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.

Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.

Ikonien kevät -juhlapakkaus, ovh. 249 e, Kalevala Koru.

624 thoughts on “Ikonien kevät

  1. Mullakin on se pullukka lintu valkoisella vatsalla. Se oli likimain 20 vuotta korurasiassa ja on nyt mun lempi arkikoruni ❤ arkena olen opetellut käyttämään myös vanamoa ja se on ehdottomasti mun lemppari korusarja Kalevalan korulta 🙂

    Like

  2. suosikkini on Vanamo. Muutama Kalevalakoru minulta löytyy. Korvakoruja pääosin ja yksi rannekoru. Kaikki Kalevalakorut olen tainnut saada siskolta.

    Like

  3. Minulla on Vanamon riipus, koska veli oli aikoinaan Kalevalakorulla kesätöissä. Ja Hannun Vaakuna löytyy lapsuuden ajoilta, kun sain kunniamerkin Helkanuorilta. Molemmat pronnssisia. Hopeisia koruja ottaisine enemmän kuin mielelläni vastaan, etenkin korvakoruja 🙂

    Like

  4. Suosikkini Kalevalalta on Vanamon silmälasit. Uusia kehyksiä valitessani, oli ilo huomata ne valikoimassa. Niin tyylikkäät ja samalla hieman erikoiset. Ihanat pienet vanamot riippuvat sangoissa.

    Like

  5. Oma ehdoton suosikki on Lähde, ja se onkin itselläni aina kaulassa, koska uskon sillä olevan hieman onnea tuova vaikutus ja mistä tämmönen uskomus. Sain korun rippilahjaksi kummitätini perheeltä, perusteluina oli, että kummitätini oli saanut samanlaisen huomenlahjaksi ja tykästynyt siihen oikein kovasti. Pidin korua tosi paljon, ja eräänä jouluna, kun olin matkustamassa kotiini lentäen hukkasin korun Helsinki-Vantaan lentokentälle. Voitte kuvitella sitä surun määrää. Päätin kuitenkin laittaa viestiä löytötavaratoimistoon, jos joku olisi sen löytänyt…Ja siellähän se oli, ja sen jälkeen ollut ainoastaan harvoja kertoja pois kaulasta!

    Like

  6. Tämän hetkinen suosikkini on Suunto Guiding Star -riipus, mielestäni ehdottomasti paras näistä uudemmista Kalevala Korun tuotteista.

    Like

  7. Jonkin verran olen saanut lahjaksi Kalevala-koruja, Talon Sydän-sarjasta pidän, sekä Naisen ääni-kaulakorusta, joka on mielestäni kaunein Kalevala-koru.

    Like

  8. Ostin 50 -vuotislahjarahoillani Väinö- miesten käsirenkaan itselleni. En käteeni vaan jalkaani!!! Erittäin hyvä ja kestävä jalkakoru jo vuosia, mittakin kapeaan nilkkaani sopiva. Ja kun mulla ei ole tyttöä, jolle koruja perinnöksi jättää, niin ainut poikani saa sitten sen joskus käteensä!
    Lisäksi minulla on muitakin Kalevala koruja korviksista käsirenkaisiin.
    Ja onpa semmoinen harvinaisuuskin kuin TAHDON-koru/kalevalaketju, jonka saivat Tehyn viimeisen, vuosia sitten olleen lakon aikana ne jäsenet, jotka “uhkasivat irtisanoitua aatten vuoksi”. En muista korutaiteilijan nimeä, mutta tuo koru jäi hänen viimeiseksi työkseen eli kuoli melko pian sen jälkeen…..

    Leppis

    Like

  9. Suosikkini Kalevan korusarjoista on Aurinkoleijona. Sekä minä että äitini olemme horoskoopiltamme leijonia. Äitini on joskus aikoinaan saanut Aurinkoleijona -riipuksen lahjaksi ja muutama vuosi sitten sain häneltä lahjaksi saman sarjan korvakorut. Niitä on tullut käytettyä monissa juhlissa!

    Like

Leave a reply to pertti k. Cancel reply