Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru
Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.
Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.
Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.


Suosikkini ja eniten käyttämäni on Made in Helsinki Eira-sarjan korvakorut. Yksinkertaisen kauniit nappikorvakorut, jotka sopivat arkeen hyvin.
Hiljattain sain lahjaksi Karuselli-riipuksen, josta pidän sen muunneltavuuden takia.
LikeLike
Oma suosikkini on Lähde-sarjan kaulakoru ja korvikset. Sopivat hienosti arkeen ja juhlaan. Haaveissa joskus saada Elämän alku-riipus ametistilla…
LikeLike
Suosikkini on Carmen-riipus
LikeLike
Kalevala korun Tintit ovat erityisen söpöt. Tämä juhlavuoden koru on upea.
LikeLike
käärmesormus ollukki sellainen
LikeLike
Rakastan Kalevala korun pore-rannekorua, se on simppeli ja kaunis. Sain sen vuosia sitten isältäni ja viime kesänä onnistuin hukkaamaan sen.
LikeLike
Vanamo-sarja.
LikeLike
Siivet ja Kalevankarhu.
LikeLike
Naisen ääni.
LikeLike
Rakastetuin on minulle äitini antama Kalevakorun Karkun riipus, jonka hän sai veljeltään rippilahjaksi 1941. Se on hyvin jykevä ja siinä on hautalöydöista tuttua vihreää patinaa.
LikeLike
Lähde -sarja
LikeLike
Haave – sarja on todella kaunis!
LikeLike
Vanamo 🙂
LikeLike
Vanamo on ihana suosikkini.
LikeLike
Hannunvaakuna-riipus
LikeLike
Vanamo sarja
LikeLike
Sydänsormus
LikeLike
Kaleva koruista monet ovat aivan ihania. Entinen suosikkini oli Talon sydän (hopea) riipus jota pidin vuosia, tämän hetkinen suosikkini on Karuselli riipus (pronssi).Uutuuksista ehdoton suosikkini on juuri tämä aivan ihana Ikonien kevät -juhlapakkaus sekä Neliapila-riipus.
LikeLike
Hopeiset Lumikukka-korut ovat elegantteja suosikkejani.
LikeLike
Filigraani-sormus
LikeLike
Lähde on suosikkini edelleen…
LikeLike
Lemppari on Vanamo.
LikeLike
Minun lempikorusarja on Haave, omistankin siitä jo korvakorut ja kaulakorun.
LikeLike
Ei mikään tietty sarja; Kirsti Doukasin korut kokonaisuudessaa omia suosikkejani.
LikeLike
Vanamo-sarja
LikeLike
Vanamo
LikeLike
Ikonien kevät.
LikeLike
Pidän lähes päivittäin Vanamo kaulakorua ja ranneketjua. Kuutar hopeinen rintakoru ja talon sydän kaulakoru ovat olleet myös pitkään matkassa mukana. Uudeksi suosikiksi on tullut lahjaksi saatu Valoisa riipus. Helppo käyttää, ajaton ja moderni design.
LikeLike
mukana kisassa!
LikeLike
Suunto Guiding Star -riipus on ollut toivekoruni siitä lähtien, kun se tuli markkinoille. Suosikkeja on paljon, mutta nimiä en muista kaikista omistamistani. 🙂
LikeLike
Minulla on peritty Kalevalan Suomen 75-vuotisjuhlariipus kultaisena, jota käytän juhlissa.
LikeLike
Inger – moderni mutta kuitenkin perinteikäs muotoilu.
LikeLike
Vanamo
LikeLike
Suosikkisarjani Kalevala Korulta on Maman Aurore.
LikeLike
Oma suosikkini herkkyydellään Apila-sarja.
LikeLike
Pidän eniten Vanamosta.
LikeLike
Vanamo-sarja
LikeLike
Mieheltä saatu Euran sydän -riipus on kestosuosikkini. Monet muutkin Kalevalakorut ovat ihania.
LikeLike
ikonien kevät on in
LikeLike
Pore on suosikkini
LikeLike
Neitsyt Marian monogrammi
LikeLike
Vanamo on ihana sarja, siitä omistankin sormuksen 🙂
LikeLike
Vanamo!
LikeLike
Lumimarja
LikeLike
Taas eilen kaivoin juhla-asuni seuraksi Lumikukka-sarjan kaulakorun, korvakorut ja rannekorun. Ne antavat asulle viimeisen silauksen.
LikeLike
Kalevala Korun Lähde-korusarja sopii moniin juhla-asuihini yksinkertaisella tyylikkyydekkyydellään.
LikeLike
Tulen henki
LikeLike
Vanamo ❤
LikeLike
Naisen ääni on ihana!
LikeLike
Carmen hopeinen rannekoru ja riipus, jotka olen saanut lahjaksi mieheltäni.
LikeLike