Ikonien kevät

Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru

Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.

Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.

Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.

Ikonien kevät -juhlapakkaus, ovh. 249 e, Kalevala Koru.

624 thoughts on “Ikonien kevät

  1. Lemppareita on monia ❤ vihkisormuksenani kimaltelee Kalevala korun Filigraani, kaulassani arjessa vaaleanpunainen Lähde riipus ja juhlassa käytössä Lumpeenkukka -settinä.

    Like

  2. Lempparini on ehdottomasti kalevala korun tintti riipus, sellaisen omistinkin aiemmin, mutta riipus tippui eikä enää löytynyt.

    Like

  3. Mun mielestä Naisen ääni on upein ja on mun “haluan tämän” listalla vieläkin. Kalevala korulla on todella paljon kauniita koruja jotka mieluusti kotiuttaisin itselleni, mutta Naisen ääni niistä minusta kaunein.

    Like

  4. Käytän lähes joka päivä Kalevalakorun Merenneito kaulakorua. Se on mielestäni kaunis ja sopii monille asuille.
    Riitta

    Like

  5. Oudosti olen aina haaveillut Iku-Turso rannekorusta, joka on iso, vanhaakin vanhempi muinaismalli, mutta ah niin voimakas!

    Like

  6. Lempparini on Michael Monroen suunnittelema “A Star All Heart”. Löytyy kaulakoru, sormus ja rannekoru. Upea design ja suuresti arvostamani artisti.

    Like

  7. Juhlaviin tilaisuuksiin “pistän” rintaani lapsilta 50 – v lahjaksi saamani “Naisen ääni” rintaneullan. Se on kaunis.

    Like

  8. Halikon kääty – pronssisena on lempikoruni. Se ei ole mielestäni mikään arkikoru, vaikka sopineekin villapuseron kera. Toinen on AueinkoLeijona-kaulakoru – jännittävä.

    Like

  9. Aarteeni on Hannun vaakuna, jonka äitini on saanut nuoruudesaan. Koru on siirtynyt jo kolmannelle sukupolvelle.

    Like

  10. on paljon mieleisiä kalevala koruja, Euran sydän-sarja ja lovebird-sarjan korut etenkin. tämä uusi ikoninen kevät riipus on vallan ihana 🙂

    Like

  11. Kultainen rannerengas jossa on sarana ja pieni ketju…en tiedä nimeä, äitini sai isältäni kihlajaislahjaksi yli puolivuosisataa sitten. Älyttömän kaunis

    Like

  12. Kalevala-koruistani tärkein on My Saga, jota käytän rannekoru ja jonka helat olen saanut mieheltäni ja lahjoiksi tärkeinä päivinä. Pidän paljon myös Vanamo-korusarjasta. Varsinkin korvakorut ovat lempparini myös arkikäytössä. Otan usein helmiosiot korviksista pois arkena ja laitan ne takaisin juhlaa varten.

    Like

Leave a reply to Nuk Cancel reply