Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru
Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.
Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.
Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.


Vanamo
LikeLike
Suosikkini on Vanamo-riipus.
LikeLike
Lemppareita on monia ❤ vihkisormuksenani kimaltelee Kalevala korun Filigraani, kaulassani arjessa vaaleanpunainen Lähde riipus ja juhlassa käytössä Lumpeenkukka -settinä.
LikeLike
Lempparini on ehdottomasti kalevala korun tintti riipus, sellaisen omistinkin aiemmin, mutta riipus tippui eikä enää löytynyt.
LikeLike
Mun mielestä Naisen ääni on upein ja on mun “haluan tämän” listalla vieläkin. Kalevala korulla on todella paljon kauniita koruja jotka mieluusti kotiuttaisin itselleni, mutta Naisen ääni niistä minusta kaunein.
LikeLike
Vanamo on suosikkini
LikeLike
Pronssinen Kalevalan Sydän-sormus jonka olen saanut rippilahjaksi ristin sijasta.
LikeLike
Käytän lähes joka päivä Kalevalakorun Merenneito kaulakorua. Se on mielestäni kaunis ja sopii monille asuille.
Riitta
LikeLike
Suosikkini Kalevala-koruista on Onerva.
LikeLike
Kauniita ovat kaikki.
LikeLike
Kaunis koru
LikeLike
Kaste-sarjan korut on lemppareita.
LikeLike
lumikukka
LikeLike
Kuutar jonka sain kummitädiltä 30 v sitten
LikeLike
Oudosti olen aina haaveillut Iku-Turso rannekorusta, joka on iso, vanhaakin vanhempi muinaismalli, mutta ah niin voimakas!
LikeLike
Kalevala korvakorut ovat einten käytössä.
LikeLike
Tintti on sympaattinen ja kaunis hopeinen riipus
LikeLike
Äidiltäni saamat Tintti-korut yli kaksikymmentä vuotta sitten.
LikeLike
Hopeinen rannerengas, jonka ostin noin 25 vuotta sitten. Harmikseni se ei enää oikein mahdu ranteeseen.
LikeLike
Hannunvaakuna-koru.
LikeLike
Kuusamon Kirves.
LikeLike
Suosikkeja on monta,mm rintaneulat. Kääty on ihana. Ja pidän paljon myös Vanamosta.
LikeLike
Lumikukka on oma suosikkini, siinä kiteytyy hyvin suomalainen luonto joka on lähellä sydäntäni.
LikeLike
Suosikkini on Käärme-sormus.
LikeLike
lempparini on Karjaan sormus, ei ehkä aidosti kaunein mutta minulle tärkein.
LikeLike
Lempparini on Michael Monroen suunnittelema “A Star All Heart”. Löytyy kaulakoru, sormus ja rannekoru. Upea design ja suuresti arvostamani artisti.
LikeLike
Tykkään Vanamo sarjan koruista.
LikeLike
Yksi pronssinen kalevalakoru korulippaassani,lempikoruni on kultainen elefanttiriipus
LikeLike
suosikki on Euran sydän Hopea Riipus
LikeLike
Suosikkini on Tintti -sarja.
LikeLike
viipurin rinkeli korvakorut
LikeLike
Suosikkini on Vanamo!
LikeLike
mallin nimeä en tiedä mutta pronssinen sen olla pitää
LikeLike
Juhlaviin tilaisuuksiin “pistän” rintaani lapsilta 50 – v lahjaksi saamani “Naisen ääni” rintaneullan. Se on kaunis.
LikeLike
Halikon kääty – pronssisena on lempikoruni. Se ei ole mielestäni mikään arkikoru, vaikka sopineekin villapuseron kera. Toinen on AueinkoLeijona-kaulakoru – jännittävä.
LikeLike
Riipukset
LikeLike
hopeisen Tintti riipuksen omistan ja Äidin perintönä Kalevala.koruja
LikeLike
Aarteeni on Hannun vaakuna, jonka äitini on saanut nuoruudesaan. Koru on siirtynyt jo kolmannelle sukupolvelle.
LikeLike
on paljon mieleisiä kalevala koruja, Euran sydän-sarja ja lovebird-sarjan korut etenkin. tämä uusi ikoninen kevät riipus on vallan ihana 🙂
LikeLike
Kultainen rannerengas jossa on sarana ja pieni ketju…en tiedä nimeä, äitini sai isältäni kihlajaislahjaksi yli puolivuosisataa sitten. Älyttömän kaunis
LikeLike
Kalevala-koruistani tärkein on My Saga, jota käytän rannekoru ja jonka helat olen saanut mieheltäni ja lahjoiksi tärkeinä päivinä. Pidän paljon myös Vanamo-korusarjasta. Varsinkin korvakorut ovat lempparini myös arkikäytössä. Otan usein helmiosiot korviksista pois arkena ja laitan ne takaisin juhlaa varten.
LikeLike
Elegant on suosikkini
LikeLike
Buddy Vintage -älykoru.
LikeLike
Vanamo
LikeLike
Olen saanut syntymäpäivälahjaksi Kielo-ranne ja -kaulakorun
LikeLike
Suosikkini Kalleva Koruista on hopeinen Made By Eira Helsinki kaulaketju.
LikeLike
Käärme-sormus ollut minullakin. Minne lie kadonnut?! Vahinko!
LikeLike
Vanamo. Monta kivaa korua, en nyt nimiä muista.
LikeLike
Lahjaksi saadut Vanamo-sarjan korut ovat suosikkeja 🙂
LikeLike
Vanamo 😘
LikeLike