Ikonien kevät

Kaupallinen yhteistyö Kalevala Koru

Tovi sitten fiilistelin lapsuuttani Oras-hanan timantin äärellä, nyt vuorostaan Kalevala Koru herätti muutamia nuoruusmuistoja.
Muistatko mitä sinä sait rippi- ja yo-lahjaksi? Minä sain Teema-astioita, Aalto-vaasin ja Kalevala Koruja. En muista minkä minäkin juhlana, mutta korurasiasta löytyvät edelleen pronssinen Kalevalankarhu, Tynnyrihela ja sellainen pullukkalintu, jonka masu on vihreää kiveä. Tuolla ne rasiassa ovat kulkeneet kodista toiseen jo ainakin parikymmentä vuotta. Juuri tuossa tovi sitten mietin, että näinköhän nuo klassikkokorut kohta palaisivat muotiin – vähän sellainen tutina on. Boyfriendfarkut, valkoinen t-paita ja pronssiset isot korvikset, ainakin kerran tänä kesänä lupaan itselleni.

Nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittala ja Kalevala Koru tuovat yhteisen uniikin Ikonien kevät -juhlapakkauksen. Antonio Mazzamauron suunnittelema Hehku-riipus on hopeaa ja Anu Penttisen suunnittelema Vitriini sen parina syvän sinisenä. Molemmat Kalevala Korun tuotteet valmistetaan Suomessa, tuossa Helsingin Pitäjänmäessä.

Juhlapakkausta on saatavilla rajoitettu erä ja ne ovat myynnissä ainoastaan vuoden 2017 ajan. Jollakin onnekkaalla on nyt mahdollisuus voittaa tämä oma setti täältä Varpuselta. Kerro kommenttikenttään mikä on sinun lemppari Kalevala Koruista – joko uusi tai vanha. Äläkä kummastele, jos kommentti ei heti ilmesty – ne jäävät kyllä julkaisujonoon, kunhan roskaviestit eka suodatetaan pois. Arvonta on voimassa 5.6. asti.

Ikonien kevät -juhlapakkaus, ovh. 249 e, Kalevala Koru.

624 thoughts on “Ikonien kevät

  1. Aurinkoleijona -korvakorut koukulla pronssisena on ehdoton suosikkini, minulla on paljon Kalevalan Korun koruja enkä muita käytäkkään.

    Like

  2. Euran sydän -riipus. Sain pronssisen sellaisen työkavereilta läksiäislahjaksi. Korulla on minulle tunnearvoa.

    Like

  3. Lempparini Kalevala Korun mallistosta on Talon Sydän sarjan kääty ja roikkuvat korvakorut hopeisena. Sain ne 30V syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten ja edelleen ne ovat ensimmäisellä sijalla lempikorujeni joukossa.
    -Anne-

    Like

  4. Aurinkoleijona, rakastan sitä suuresti, ei taida valitettavasti enää olla saatavilla, kuten ei myöskään Kaksipäinen hevonen ym. ihanat, klassikot on minusta niillä parhaat, jotain Sylkevää tyttöä ja muita kummajaisia en jaksa ymmärtää 😦

    Like

  5. ei ole mutta ois kiva voittaa. pidän juhlissa ja muis tilaisuuksissa paitsi töissä, koruja.

    Like

  6. Sain valmistujaislahjaksi Kalevala Korun hopeisen Ilona-sarjan korva-, kaula- ja rannekorun. Näillä koruista tulee aina olemaan tärkeä paikka sydämessäni; korusarjan nimi heijasteli hyvin sitä onnen tunnetta silloin ja muistoissa vielä nytkin – vuosia valmistumisen jälkeen, iloa.

    Like

  7. Käytän aika vähän koruja, yleensä on pienet korvakorut. Ostin viime syksynä Roosa nauha Pore korvakorut rintasyöpää vastaan. Sininen on lempivärini. Tuo koru korostaa hyvin Suomea, sinistä ja hopeaa, siro, yksinkertaisen kaunis ja upea, säilytysrasia on juuri siihen sopiva.

    Like

  8. Suosikkikoruni on Onerva, riipus ja korvikset. Myös Viipurin rinkilöistä tykkään, ovat vähän kuin pienet ukkelit ☺

    Like

  9. Minulla on todella monia Kalevala koruja, mutta eniten pidän Kielo sarjasta jotka olenkin saanut sekä hopeisena ja pronssina
    Kiitos.

    Like

  10. Lähde ja koru jossa on käytetty spektroliittia ovat tämän hetken suosikkeja. Kalevalan koru on ihana ja ajaton. Olen käyttänyt Kalevalan koruja teini iästä tähän päivään. Pidän todella paljon.

    Like

  11. Vanamo-kaulakoru on suosikkini, mutta tämä uusi Hehku-riipus on ihana ja kun on vielä hopeaa. Toiset hekukorut kun ovat kultaa ja ei oikein ole minun “väri”.

    Like

  12. Kosmos turkoosilla kivellä on suosikkini, himoitsin sitä vuosia ja löysin erään liikkeen loppuunmyynnistä. Turha kai mainita, että en harkinnut hetkeäkään, ostanko vai en.

    Like

  13. Lempikoruni on aina iki- ihana Naisen ääni- korusetti topaasin värinen. Naisen äänioikeutta ja naisena olemisen arvokkuutta korostava koru. Kannan ylpeänä.
    Riitta.

    Like

  14. Minulla on Kalevala karhukorvakorut jakaulakoru.Olen saanut ne 50-vuotislahjaksi.Sitten meillä on Metsäpirtti vihkisormukset

    Like

Leave a reply to Irmeli Jokinen Cancel reply