Sain Iittalalta reilun lähetyksen, laatikkotolkulla Tanssia. Ja sen pariksi mielestäni parhaiten sopivia Iittalan osia. Tällaisena minimalistina puu, korkki, valkoinen ja harmaa lasi tekevät kyllä oikein miellyttävän yhdistelmän runsaalle kuviomaailmalle.
Kävin viime viikolla Köpiksessä ja lentokentältä matkaan tarttui style ruokalehti. Sitä tuossa selatessa hoksasin, että Tanssihan on just mitä parhain astiasto yhdistettäväksi juhlaviin riistaruokiin. Minulle ainakin tuon kuviomaailman mielikuva on hyvin komeaa, vahvaa – vähän sellaista herrastelumeininkiä.
No meillä ei juurkaan peuraa pöydässä ole, tässä arjessa Tanssi pääsee nyt aamiaispöytään. Kulhot ovat tyttöjen mieleen, olen varmasti sitä aikaisemminkin täällä selittänyt. Meillä lapset eivät tarvitse erikseen mitään lastenastioita – runsaasti ja kauniisti kuvioidut, arvonsa pitävät posliinit ajavat saman asian eikä jää melamiinit laatikoihin pyörimään.
Tätä Tanssia riittää nyt muidenkin iloksi. Katso tästä linkistä mikä Tanssin osasista on suosikkisi, kerro se kommenttikenttään, laita mukaan e-mail osoite ja arvon viikon päästä (3.2.) kaikkien vastanneiden kesken 250 e:n arvosta Tanssi-tuotteita. Älkääkä unohtako Tanssi-tekstiilejä, nekin kuuluvat valikoimaan.
Tanssi-astiat // Iittala*
Valkoiset Teema-lautaset, suuri tarjoiluvati ja kaadin // Iittala*
Isot Kartio-lasit harmaana // Iittala*
Puinen leikkuulauta // Snug.
Puiset munakupit tuliaisena Kööpenhaminasta
*Varpunen + Iittala blogiyhteistyö






Nuo Tanssin ketut on suosikkejani, joten omaa silmää miellyttää eniten tuo lautanen 27cm, sekä kulho 0,6l, missä miellyttää myös kulhon koko.-Leena-haltiakummi(at)gmailpistecom
LikeLike
Tyynynpäällinen ja iso muki. Ihania.
LikeLike
Omat suosikkini ovat pyyhe sekä 27cm lautanen. Niin kaunis sarja, ja odotan todella pääseväni katsomaan myös esityksen! Pitkästä aikaa oikein haluan lähteä!
LikeLike
Ihana täynnä tarinoita oleva sarja! Isot mukit sekä kulhot omia lemppareita.emma.sivusalo@hotmail.com
LikeLike
Vau! Keittiöpyyhe on ehdoton lempparin Tanssi-sarjasta. Tuo sarvipää on vaan niin symppis ja värit ovat kauniit. minna-m.virnes@hotmail.com
LikeLike
Ihana sarja! Suosikkini on Tanssi tyynynpäällinen 50×50 cm.minnapo1(at)gmail.com
LikeLike
Suosikkini on tyynynpäällinen. 🙂
LikeLike
Ihana upea Tanssi ja lahjakas Klaus Haapaniemi…ajattelin, että Taika tulisi olemaan omassa kodisa astioiden ykkönen, mutta Haapaniemen uusin luomus on kyllä viemässä sydämen…kaunis ja taianomainen…tämäkin…kaikki osat kelpuuttaisin vaikka heti kotiin, suosikkia on vaikea valita…ylitse muiden taitaa kuitenkin nousta kahden ketun Tanssi-lautanen…tämän asiaston isompi lautanen on todella näyttävä ja luo arkeenkin juhlavan tunnun…kokonsa takia soveltuu myös mainiosti tarjoiluasiaksi…itse yhdistäisin pohjolan mystiikkaa ja rakkauden Aasiaan ja tämä pääsisi tarjoilualustaksi kotona tehdylle fuusiosushille..! Ihana uusi sarja, pitää varmaan hemmotella itseään ja käydä myös katsomassa tuo Ovela Kettu -ooppera ja nähdä sama taika näyttämöllä!
LikeLike
Mukit ovat suosikkejanihiisukas(at)gmail.com
LikeLike
Pyyhefriikkinä sanon pyyhe vaikka muki tekisi mieli sanoa. tildanen@luukku.com
LikeLike
Ehdottomasti nuo pienet syvät kulhot. Ihastelin kauppareissulla tätä sarjaa, on se vaan kaunismaria_kri(at)luukku.com
LikeLike
Vaikea valinta, sillä mielestäni sarja toimii parhaiten juuri kokonaisuutena! Mutta, syvät kulhot: ne sopivat parhaiten aamuihin ja niiden kanssa tuleva päivä avautuu tanssiaskelten saatossa.
LikeLike
Oi, tämä on mallisto makuuni! Suosikkini ovat lautaset ja kulhot. Gmail: vanillamum
LikeLike
Jostain syystä tämä sarja kolahtaa kovasti vaikka olenkin aina vakuuttanut, että ruoka maistuu parhaalta valkoislta lautaselta. Nuo kulhot voisin kotiuttaa vaikka heti! .majamustanoventakana (at) gmail.com
LikeLike
Kaikkein ihanin kaikista ihanista Tanssi-astioista on muki ❤
LikeLike
Hienoja ovat, suosikkini on tuo kahvikuppipari ja keittiöpyyhe, joka on kuin maalaus.kirsikkatee76@gmail.com
LikeLike
vastaan: lautanen 27 cm-en vaiha-se on ihanin-vai oisko se sittenki joku muu..?
LikeLike
Oijoi, voittaisinpa! Tyynynpäällinen on suosikkini :)-heidi
LikeLike
Peltipurkki minun sydäntä lämmittää eniten, kaikista Klaus Haapaniemen jutuista kyllä tykkään 🙂
LikeLike
Hieno sarja! Lempparini näistä on kuitenkin kulho :)ahomeretreat@gmail.com
LikeLike
Klaus Haapaniemi on ehdottomasti suosikkisuunnittelijani. Vaikea valita, mutta nyt ehkä miellyttää peltipurkin ja keittiöpyyhkeen värimaailma.sannamariah ÄT gmail.com
LikeLike
Tyyny on näistä minun suosikkini!lheinon(at)gmail.com
LikeLike
Keittiöpyyhe ♡
LikeLike
Keittiöpyyhe ja iso teemuki, niin olisi aamut yhtä tanssia. 🙂 Ihania kaikki. kinnuei@gmail.com
LikeLike
Koko sarja on todella ihana, voisin ottaa kaikki! Suosikkini on kuitenkin tanssivat ketut -lautanen.karhapaa.ml(at) gmail.com
LikeLike
Tekstiilit on myös ihania mutta kulhot on lempparini 🙂 Meri1977@luukku.com
LikeLike
Iso muki on ehdoton lempparini, mukaan kivaan arvontaan!siinatar@gmail.com
LikeLike
Ehkäpä tyynynpäällinen tai keittiöpyyhe voisi olla mieluisin koekappale tutustua tähän tarunomaiseen sarjaan. elina.sade(at_)gmail.com
LikeLike
Klasun värimaailma on näissä niin kohdillaan, ihania sävyjä =) Omia suosikkejani ovat muki, kulho sekä peltipurkki.kirsikka1971@gmail.com
LikeLike
Kaunis sarja… En vain pysty valitsemaan, suosikit on tyyny, metallipurkki ja kulho.
LikeLike
Kulhot ja peltipurkki kolahtivat kohdilleen … ;o)
LikeLike
IHANA Klaus ja Tanssi!!!Tekstiilit,jos yksi näistä ihanuuksista pitää valita.heli.kaukonen@luukku.com
LikeLike
Ihana Tanssi! Minun suosikkini on lautanen 22cm, lautasessa esiintyvät linnut ovat mielettömän mielenkiintoisen näköisiä yksityiskohtineen ja värityskin on loistava!liinu101@gmail.com
LikeLike
En ollut aluksi varma tästä sarjasta, jäi jotenkin etäiseksi. Esimerkiksi Satumetsä-sarjaan ihastuin palavasti hetkessä. Mutta onhan tuo Tanssi-sarjan iso muki aivan ihastuttava! Juurikin valkoisen teeman kanssa yhdistettynä säväyttäisi kattausta. Vaati näköjään hieman pohdintaa ja aikaa tähän sarjaan ihastuminen :)evesarkanne@gmail.com
LikeLike
Mukit ovat suosikkejani..hennamake at suomi24.fi
LikeLike
Kulho on suosikkini.voilooa@gmail.com
LikeLike
Lautaset ovat ehdottomasti suosikkejani. Näin vasta täysi-ikäistyneenä on täytynyt alkaa miettiä omia tulevia astioita ja tämä sarja on kyllä täyttänyt kaikki toiveeni niiden suhteen.mariia@live.fi
LikeLike
Vaikka vaikea onkin valita, niin kyllä tuo 0,4 muki on kaikin puolin mahtava tapaus! tirri.minna(at)hotmail.com
LikeLike
Melkein haukoin henkeäni, kun näin nämä ensimmäisen kerran.. Tykkään kaikista, eniten ehkä tuosta isosta lautasesta kettuineen :)tuomix5@gmail.com
LikeLike
Suosikki on se iso kahvimuki. Sopisi niin hienosti meiltä jo löytyvän Taikan ja Satumaan kaveriksi. 🙂
LikeLike
sanjamaria at gmail.com
LikeLike
Onko pakko valita yksi suosikki?? Koko sarja on niin ihana! Mutta, valitsen ehkä sen jättimäisen kahvikupin. Koska noh, eihän kahvikuppi voi olla koskaan liian iso ?karotikka@gmail.com
LikeLike
Kahvikuppi ja sen lautanen ovat ihanan krumeluurit! Myös 22 cm lautanen on hieno, toisivat tarvittaessa eloisuutta kotoa jo löytyvään valkoiseen teemaan.. Vaikka vähänkö tuo harmaakin teema näyttää noiden kanssa hyvältä! Mä luulen että meidänkin ipanat tykkäisi noista, söisivät varmaan sitten iltapalajukurttia kahvikupeista.. 🙂 tiunuska at gmail.com
LikeLike
Tanssi -sarjan tyynyn ottaisin kotiini ihan koska vain! Upea sarja.joonas.kyllonen92@gmail.com
LikeLike
Mä tykkään niistä 27cm lautasista tosi paljon!
LikeLike
Iso kettu-lautanen on suosikkini. Tai sitten tyynynpäällinen.
LikeLike
Suosikkeja ovat ehdottomasti tyynyt!
LikeLike
Tyynynpäällinen on suosikkini.suvi.paaskynen(at)welho.com
LikeLike
Kylläpä lähti mielikuvitus lentämään! Mitä kaikkea ketut juttelevatkaan toisilleen ja minkälainen sointi huiluista lähtee! Isot kahvintuoksuiset Tanssi-mukit ja marjojen täyttämät kulhot ovat suuria ihastukseni kohteita!hilkka.h.haataja@gmail.com
LikeLike
Näin kauniista sarjasta on tosi vaikeaa valita suosikki, mutta vannoutuneena teenjuojana täytyy kyllä kallistua tuohon 0,4 l mukiin 🙂 (Metallipurkkikin olisi kyllä ihana, ja kulho – ja nuo tekstiilit…)
LikeLike
Oi, toivottavasti vielä ehdin mukaan arvontaan. Ihanaa, innostava TANSSI-sarja. Pakko saada. Asietti ja tyynynpäällinen MUST HAVE:
LikeLike