Lidl – kuin ulkomailla olisi.


Poor food -osiossani sain vinkin hyvästä kirsikkajogurtista. Kiitän tuhannesti vinkistä ja vaunuttelen huomenna Lidliin!

Olen kuullut kaveriringistä, jossa naiset suosittavat toisilleen Lidlin löytöjä. Mahtava ajatus. Mikähän se on, kun ennakkoasenteet ketjua kohtaan ovat jotenkin niin junttisuomalaiset. Luen itseni mukaan samaan sakkiin. Oudot merkit, hankala kassatiski (muutettu muuten nykyään) ja tuntemattomat tuontitavarat jäävät usein hyllyyn ja kurvaan turvalliseen S-markettiin. Toisinaan menen Lidliin ihan vain hakemaan samanlaista fiilistä kuin olisi ulkomailla kaupassa. Junttiminä.
Rohkea rokan syö ja ehdotan Lidl-rinkiä! Suosita oma löytösi, jota ei muualta saa. Minä olen hakenut sieltä kilotolkulla hedelmämysliä, joka on huomattavasti edullisempaa kuin ässän paketit. Ja siinä on muutakin kuin kaurahiutaleita ja rusinoita. Huomenna testaan myös sen jukurtin. Näinköhän minusta tulee rohkea Lidliläinen.

22 thoughts on “Lidl – kuin ulkomailla olisi.

  1. Meidän Lidl-suositukset:- myslit, perustelitkin jo hyvin syyn- raejuusto, sellaista mössömpää, ei niin irtonaista – mozzarella, loistava hinta-laatu-suhde!- jugurtit, purkista riittää kahdelle ja ovat makoisia- esipaistetut sämpylät- pakaste-mozzarella-pizza- suklaaaaaat- vaniliinisokeri, "voitti" jopa jonkun Hesarin arvostelun- UHT-maito, kahvimaitona tosi herkkua, lisäksi halpaa ja säilyy huoneen lämmössä

    Like

  2. Meiltä susoitellaan:- Reilun kaupan appelsiinimehu (en tiedä mikä sinä niin hyvää on, mutta odotusaikana taisin juoda tölkin päivässä)- Suklaa ja Bourbon Vanilla jäätelöt- Jäätee-Toujours-vaipat (empiirinen tutkimus tuttavapiirissä ja kotona kertoo, että falskaa harvemmin kuin Pampers – sellainen huhukin kyllä on kuultu, että olisivat samalta tehtaalta, mutta enpä usko)Mies suosittelee myös leikkeleitä. Ja vihannesostokset suoritetaan usein Lidlissä.

    Like

  3. Tässä meidän suosikit* mozzarella* franfurter nakit (suolaisia, mutta nakkikeitton liemeen sitten vähemmän suolaa)* kuivatut liemijuurekset (siihen nakkikeittoon ;-)* viherpippurikastike* saksanpähkinäkermajäätelö * vaniljakermajäätelö* passionjugurtti (vielä parempaa kuin kirsikka) * UHT maito tee- ja kahvimaidoksi (koska ei ole HYLAa niin ei ole makeaa)ja viimeiseksi joulutuotteista marsipaanin ja rusinoiden ystäville* stollen

    Like

  4. -Maustamaton jugurtti-aurinkokuivatut tomaatit-fetajuusto-ilmakuivattu ruohosipuli-ilmakuivatut keittojuurekset-salmiakkipommit-salsakastike-kivennäisvesi jne.Oikeasti Lidl on hyvä kauppa, joka tuo merkeillä ja tuotteillaan mukavaa vaihtelua. Lidlihän on selvää säästöä 😉 T:Nappi

    Like

  5. Me käydään Lidlistä ostamassa joka viikko iso satsi ruokaa ja sitä vain täydennetään muiden kauppojen ruoilla.Lidl on huomattavasti edullisempi ja sieltä saa ihan yhtälailla kotimaisia tuotteita myös. Vihannekset ja hedelmätkin ovat yleensä tuoreempia ja kaikenlisäksi halpoja.Me haetaan yleensä:- vihannekset & hedelmät- reilun kaupan tuoremehu- reilun kaupan ruokosokeri- pinaattilettuja (kotimainen valmistaja)- kotimaista juustoa- Milbonan juustoraastetta, raejuustoa – maustamatonta jugurttia- mysliä- hapankorppua ja näkkäriä (kotimaisia)- mozzarellaa & auraa- rusinoita, pähkinöitä, luumuja- pakastepinaattia- pakastemarjoja- ihania suklaakeksejä, super edullisia! – turkinpippuri-kopioita- valkaisematonta vessapaperia- naturis kermaviiliä (kotimaista)- vanukkaita- cashew-pähkinöitä- tomaattikastiketta ja -murskaa- täysjyväspagettia ja -makaronia (kotimaista)- oliiveja…näitä on tosi paljon! Yksi mitä voin suositella, ovat tsatsikipähkinät, joita on aina Kreikka-teema-aikoina. Viime viikolla oli ainakin vielä meidän lidlissä.

    Like

  6. Ostan Lidlistä satunnaisesti, tyyliin osa tuotteista perus S-marketista, osa Lidlistä. Mitään vakkarituotteita mulla ei sinänsä ole, joten suosittelen nyt ainoastaan Lidlin fetajuustoa. Todella hyvää, myös ruuanlaitossa!Tiina

    Like

  7. Mä olen ehkä tylsä mutten osaa sen kirsikkajugurtin ja jugurttien lisäksi suositella oikeastaan muuta kuin juustoja. Ja se myslikin menee ellei kaapissa ole AXA:n Gracea tai Gloriousta. Toujours-vaippoja emme yhden kokeilun jälkeen enää käytä – haaraosa vaipassa on tuolle meidän laiheliinille liian leveä. Lisäksi vaippa kuivana sen verran 'kova' ettei sitä saa edes rutistamalla kapenemaan kunnolla haarukkeesta. Mies tykkää myös niistä tulisista oliiveista.

    Like

  8. Pakasteessa olevat kevätkääryleet on tosi hyviä.Ja jugurtit ylipäätään. Ja vanukkaat.Ja meille ostetaan AINA lidlissä käymisen yhteydessä vadelmalimsaa.

    Like

  9. Lidl on todellakin köyhän naisen ulkomaanmatka. Tykkään muuten reissatessakin kierrellä ihan tavallisissa ruokakaupoissa… Harvoin vain missään törmää kumisaappaisiin pakastealtaan vierellä. Mulle maistuu erityisen hyvin Lidlin jätskit.

    Like

  10. Poikkean Lidlissä yleensä postireissulla ja aika samat kamat ostan joka kerta:- maustamaton jugurtti 0,5l purkissa- appelsiinimehu sinisessä purkissa + reilun kaupan- feta-juusto- saksanpähkinäkermajäätelö (oli voittanut jonkun testinkin)- peruspastat- kesällä se sininen "vissy"moni on kehunut niitä pakaste mozzarellapitsoja, joita voi täyttää lisää oman maun mukaan.yllätyin viimeksi, kun valikoimiin oli tullut uutuutena luomuomenamehua, luomuvehnäjauhoja ja sokeria.

    Like

  11. vieraillaan miehekkeen kans lidlissä suurinpiirtein kaks kertaa viikossa täydentämässä kaappeja.mukaan yleensä tarttuu*tomaattimurskaa*säilykeherkkusieniä*jalapenoja jossain liemessä(pariin viikkoonei oo meidän lidlissä näitä näkyny, mutten tiiä onko muualla)*pestoa*aurinkokuivattuja tomaatteja*appelsiinimehua*jätskiä!*vihanneksia*karjalanpiirakoita*tuorejuustoa saatto jäädä jotain puuttumaan, mutta näin äkkiseltään noita löytyy meillä ainakin kaapista. ollaan kyllä huomattu että lidlistä saa oikeasti paljon edullisemmin tuotteita ku "normaalista" kaupasta, ja varsin tyytyväisiä ollaan aina oltu:)

    Like

  12. Suki kuule, etkö sä voisi suunnitella meille jotain kivaa joulu-tarraetikettiäkin? Semmotteen, jonka vois liimata pakettiin? Mä ainaskin ostaisin heti pari arkkia, kun tarvetta olis 😉

    Like

  13. Niin, me ei käydä lidlissä juuri koskaan. Meillä kannatetaan kotimaista ruokaa. En ikinä ostaisi lidlistä maito- tai lihatuotteita (siis niitä ulkomaisia). Mistäköhän johtuu, että aina aika ajoin lidl vetää jonkin tuotteen pois markkinoilta. Vähän aikaa sitten oli joku lihajuttu, mistä oli löytynyt HIIRI! :/ Mieluummin ostan kotimaista vaikka sitten kalliimmalla, mutta ainakin tiedän sen olevan puhtaampaa.

    Like

  14. Croissanttien aatelia ovat Lidlin croissantit (4kpl/pkt) ja hinta muistaakseni 1,39€. Löytyvät leipähyllystä. Sunnuntai-aamujen pelastus. Ja yllätysvieraiden myös. Osta ihmeessä! 7min uunissa ja NAM!

    Like

  15. hmm… meidän taloudessa ei Lidliä kannateta. Mielummin kauppahalliin, ketjuttomiin pikkukauppoihin (jotka stadissa on aika harvassa nykyään… ) tai jos niitä ei ole saatavilla niin yksityisten kauppiaiden pitämiin k-kauppoihin.

    Like

  16. Meillä ostetaan juustoja, jogurttia, satunnaisesti suklaata ja pähkinöitä. Sekä vihanneksia, jotka ovat yleensä tuoreempia ja halvempia kuin muissa kaupoissa. Joskus lidlistä sai grana padanoa todella halvalla ja se oli myös todella hyvää, mutta jonnekin on näköjään hävinnyt kyseinen tuote. Ai juu, appelsiinimehu lasipullossa on aivan loistavaa viikonloppuisin, koska se on sitä "röhnämehua"

    Like

  17. Ihana idis! minun suokkarit on:-sininen Saskia-mustat oliivit pienessä purnukassa-alkoholiton olut (yli puolet halvempaa kuin muualla)-tomaattimurska-pakastekatkaravut-creme fraiche-peppupyyhkeet -maustamaton jugurtti-munapasta-kuivattu ruohosipuli

    Like

  18. Lidlin maidot ovat suomalaisia, Valion meijeristä. Asian voi tarkistaa tölkissä olevasta leimasta.Kotimaisistakin pakasteista on löytynyt vaikka mitä vierasesineitä, ei se valmistusmaata kysy.

    Like

  19. me ostetaan lidlistä kaikki tarvittava paitsi lapselle vaipat ! ihan yhtä hyvää ja laadukasta kuin muissakin kaupoissa mutta huomattavasti edullisempaa!:))!

    Like

Leave a reply to Anonyymi Cancel reply