Mutta niin toimiva

Aika monet lasten lelukaaret ja leikkimatot härpäkkeineen ovat meillä jääneet kaupan hyllyille. Esikoisen kanssa olin jotenkin vieläkin fanaattisempi näissä lelujen ulkonäköasioissa, mutta kummasti sitä tulee järkiinsä. Luojan kiitos. Kyllä minä olen tarkka edelleenkin millaista tavaraa kotiini kannan, mutta tällä erää kyllä toimivuus ja virikkeellisyys menevät 50/50 ulkonäön kanssa. Tähän samaan settiin kuuluu Tripp Trapp ja Stokke. En sano, että tuollainen pöydän tasalle nostettu turvakaukalo olisi nyt mikään kotimme kaunistus, mutta se on aivan tajuttoman kätevä ja hyvä. Siis tuote, joka oikeasti pitkästä aikaa mullistaa vauva-arkea. Ajatelkaas, kun tähän saakka vauva pötköttää joko viltillä lattialla tai babysitterissä sillä aikaa kun muu perhe istuskelee pöydän ääressä ja rupattelee mukavia. Nyt vauva saadaan jo ihan pienestä pitäen tuohon pöydän ääreen ja perheen pariin, niin kuin iso tyttö konsanaan. Siinä meillä lutkutetaan kumilusikkaa ja kummastellaan perheen menoa. Ihan huippu peli!

1. Laske tarvittaessa istuinlevy toiseen rakoseen ylhäältä laskettuna.
2. Loksauta kaukalo kiinni selkänojaan kyljissä näkyvien painikkeiden avulla (tarkista että punainen lukitusmerkki vaihtuu vihreäksi)
3. Tsekkaa, että Tripp trappissa on jalakset ettei koko tuoli kippaa, jos vauva innokkaasti polkee pöytää vasten.
4. Vyöt kiinni ja eikun mukaan perhearkeen!

Tripp trapp Newborn set 0-6 kk // Stokke*

*Tuote/palvelu on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.

5 thoughts on “Mutta niin toimiva

  1. Meilläkin oli tuo Newborn Set käytössä talven/kevään ja oli kyllä todella kätevä! Kuusi viikkoa jouduttiin pitämään taukoa tytön lonkkalastan takia, mutta senkin jälkeen viihtyi hyvin. Ainoa mikä ihmetytti oli että suojakankaita oli vain kaksi: sininen ja punainen. Me ostettiin tuo jo ennen tytön syntymää, eikä tietetty kumpi tulee. Punainen oli niin hempukka joten päädyttiin siniseen. Eipä tuo menoa haitannut, ei varmaan muutenkaan oltais sitä punaista ostettu. Seuraavan vaiheen istuimiin on taas enemmän neutraaleja vaihtoehtoja.T: catten.ratata.fi

    1. Juu tuo on kyllä superhyvä, mua harmittaa vain suuresti mun myöhäisherännäisyys tähän. Oisimpa tiennyt tästä jo heti vauvan synnyttyä. No nyt nautiskellaan sitten senkin edestä pöydän ääressä oleilua. Ja juu, noissa päällisissä olisi aina kyllä hieman kehittelyn varaa. Minä suosittaisin kyllä Stokkelle mahdollisimman neutraaleja / yksivärisiä vaihtiksia – ne vaan on jotenkin stylempiä kuin niiden kuosilliset.

  2. Onhan se ihan näppärä. Mä vaan olen kiitollinen että en raskausaikana ostanut sitä, vaikka mieli teki: saatiin nimittäin perheeseen jätkä, joka ei ymmärrä, miksi sen pitäisi kököttää missään muualla jos se voi olla sylissä. Vähältä piti, etteivät vaunutkin jääneet käyttämättä, koska se kulkisi mieluummin kantoliinassa. Saatiin se kuitenkin viimein totutettua niihin.

  3. Me saatiin tuo naapurilta ja kirjoitin myös siitä (niin täältä 2h+k:sta terve!). Koska ihan ehdotonhan tuo on! Toinen pelastava hankinta on samaiseen Stokkeen Playtray-tarjotin, sitten kun lapsi alkaa (sormi)ruokailla. Ei tarvitse (koko aikaa) syöttää ja sotkun määrä ei ole mikään kovin hurja, kun kamat pysyvät tarjottimessa. Jos siis et ole tuollaista vielä bongannut 🙂 Niin ja ei sekään mikään nätti ole. Mutta ajaa asian. Meillä on kolho musta, mutta eipähän tartu tomaatti valkoiseen jne.

    1. Moimoimoi, juu eikö ookin kätsy peli! Ja onkohan se tarjotin siis tuo sama kirkas, jossa sellaset imukupit ja voi laittaa kuvia? Kun mä otin sen käyttöön kanssa, kun tuli uus pöytä enkä ole saanut hankituksi mitään suoja-ainetta, niin katastrofihan tässä tulisi ilman sitä. Ruma, mutta hiton hyvä.

Leave a Reply to CattaCancel reply