Yhdet hyvät kiitos.

Olen muistaakseni aiemminkin kertonut olevani pyyheronkeli. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huonosti imevät, liian koppurat tai silmukoiltaan purkaantuvat kylpypyyhkeet. Joteskin alkaa tässä maailmassa olla kyllästynyt kaikkeen sellaseen puolivillaseen tekemiseen. Miksi pitää yleensäkään tehdä jotain, joka ei toimi tai on kertakaikkiaan ala-arvoista laadultaan. Eihän siinä voita kukaan. Mutta joo siis monenmoista pyyhettä on meidän perheessä testattu ja vain yhdet hyvät tarvittaisiin.
Tähän saakka parhaiden pyyhkeiden palkinto on mennyt Pellevävarelle, mutta niiden saatavuus on aika nihkeätä täällä Suomessa. Jokunen vuosi sitten sain Finskun uutuuspyyhkeitä, jotka vuorottelivat noiden Pellevävareiden kanssa. Tänään itse asiassa hoksasin, että nehän ovat kestäneet priimana tosi hyvin. Ei nyt ihan Pellevävaren kauan, mutta kiitettävästi kyllä. Menin sitten saman tien Finlaysonille ja ostin uuden erän. Otin noita Silmuja, joissa on puuvillan lisäksi soijaa tuomassa samettista tuntua ja imukykyä. Saas nähä kuis nyt näiden käy, tiukka kulutuksenkestokokeilu alkoi just nyt.
***
Koukut/hooks from Nomess, henkarit/hangers from Hay.

14 thoughts on “Yhdet hyvät kiitos.

  1. Puhut asiaa jälleen kerran. Olen myös pikkuhiljaa alkanut katsomaan kulutusta toisesta näkökulmasta. Miksi rynnin kokoajan hetken ihanuuksien perässä ja miksi niin tekee moni muukin? Tajuammeko me että jatkuva halpatuotteiden ostaminen tekee laadukkaiden tuotteiden valmistamisen kannattamattomaksi ja kohta kaupoista löytyy vain sontaa? Itse rynnistin silmät kiiluen Anttilan Anno sarjan kauniiden mustavalkoisten käsipyyhkeiden perään. Olivatpa halvat, hyvä kauppa, muistan ajatelleeni. Lopputulos on se, että sain pyyhkeet joista lähtee aivan sikana nukkaa niin, että koko kylpyhuoneen lavuaari on mustan nöyhdän peitossa samoin käyttäjänsä. Lupaan viisastua.

  2. Finlaysonin pyyhkeet kestää sekä katseet että käytön. Voin myös lämpimästi suositella. Häälahjaksi saamanne pyyhkeet ovat 10 vuotta vanhat ja edelleen hyvät.

    1. Toivottavasti nämäkin kestävät! Sehän se juuri on, että parhaat lapsuuden tekstiilit kestävät vieläkin, mutta kun ostat uutta, niin oiottu on tekemisen meiningissä eikä vanhaa kunnon laatua saa vaikka hunajaa maksais. Mutta odotukset korkealla nyt 😉

  3. Täälläkin on ollut täydellisten pyyhkeiden metsästys käynnissä, joten taidanpa seuraavaksi kokeilla Finlaysonin pyyhkeitä. Viimeksi ostin Hemtexistä Supersoft-pyyhkeitä, mutta pettymys on ollut suurenmoinen: ovat kyllä miellyttävän pehmeitä ja muhkeita, mutta imukyvystä ei ole tietoakaan. 🙁

    1. Ja jos koitat vielä Finskun jotain muuta kuin Silmua, niin pidä ajan tasalla, miten ne kestävät. Tästähän voisi koota ihan testiryhmän! Halukkaita pyyhevalmistajia mukaan? 😉

  4. Olet niin oikeassa siinä, mitä kirjoitit puolivillaisuuksien valmistamisesta! Ostin joskus, herra ties miksi, Ellokselta tummansiniset pyyhkeet ja metsään meni. Lattiat ja iho täynnä inhaa nöyhtää, ja sitä vaan jatkui pesujenkin jälkeen. Myöhemmin ostin Finlaysonin pyyhkeet, jotka olivat aivan omaa luokkaansa. Sama pätee niin moneen muuhunkin asiaan. Vaatteisiin, huonekalukankaisiin, lankoihin, lamppuihin jne. Kenen hemmetin itressissä on valmistaa tavaraa, jonka elinkaari on olemattoman luhut? Grr.

Leave a Reply to Neepuli Cancel reply