Varpunen + Tikkurila IV: Musta navetta

Keväturakkamme on saatut valmiiksi. Kesämökkimme navetta, se jossa on ne kaksi kesähuonetta, sauna ja vajat, kaipasi jo viime kesänä uutta ulkomaalia. Voimat uupui silloin, joten päätimme ottaa urakan nyt heti alku keväästä, jotta kesäloma saadaan sitten viettää ilman suurempia projekteja.

Vanha lautaverhoiltu navetta oli aiemmin maalattu edellisen omistajan itse hämmentämällä maalilla, ei punamultaa vaikka väri oli sama, enemmänkin jokin oma resepti. Ihan kyllä asiansa hoitava maali, mutta varsinkin eteläpää oli hilseillyt jo sen verran, että oli aika saada uutta pintaa.

Toteutimme maalausprojektin yhdessä Tikkurilan kanssa, joten kaikki maalit, sävyt ja työvaiheet löydät jälleen heidän sivuiltaan, tässä linkki koko projektiin. Tuosta mustasta sanon sen verran, että neljän eri sävykokeilun jälkeen löytyi täydellinen musta. Jotkin kihtasivat selvästi siniseen, toiset liian harmaita ja joidenkin sävyjen saatavuuteen vaikuttaa myös valittu maalipohja. Tuohon meidän käyttämään Teho-öljymaaliin onnistui sekoittamaan tuon hitusen ruskeampaan kuin siniseen taittavan mustan. Maalisävyistä opin sen verran, että koemaalaus todella kannattaa, ja reilun kokoiselle alueelle ja väriä kannattaa katsella eri valonsuunnista ja eri vuorokauden aikaan.

Teho on perinteinen ulkomaali uusille ja aiemmin öljymaalilla maalatuille lautapinnoille, joten meille tuntemattomalle maalialustalle se toimi varmiten. Perinteisesti puutalot on maalattu öljymaalilla ja näistä maaleista Teho on ollut markkinoilla jo yli 80 vuotta. Öljymaalin ominaisuuksiin kuuluu ajan patina ja kiiltävä pinta himmenee ajan myötä. Tämän kesän saamme siis vielä katsella tuota hitusen kiiltelevää pintaa, mutta loppujen lopuksi seinät saavat kauniin hiilimäisen mattapinnan.

Lue lisää täältä ja käy hommiin helppojen ohjeiden ja työvaihekuvien avulla:

Koko projekti
Ulkoseinien maalausohje
Ikkunoiden maalausohje
Sokkelin maalausohje
Ulko-ovien maalausohje

*Varpunen + Tikkurila blogiyhteistyö toteutettu yhdessä Suomen Blogimedian kanssa.

11 thoughts on “Varpunen + Tikkurila IV: Musta navetta

  1. Mustat rakennukset lisääntyy pikku hiljaa täällä koto Suomessakin.Osio, jossa näytetään ikkunanpokamaalaus, vaikuttas siltä kuin ekas kyllä rapsutellaan vanhoja pintoja, mutta sitten… Maalausosiossa onkin ihan puupuhdasta vuorilautaa ja ikkunan karmitkaan ei ole ne mitä rapsuteltiin. Kuinka siis tossa teidän kohteessa, uusittiinko ikkunat kokonaan ja vaan kerrottiin miten vanhat vois ehostaa?

    1. Moimoi, meillä oli siis vanhoja rapsuteltavia ikkunoita sekä uusi puuvalmispokainen ikkuna. Eli työohjeet ja aineet molempiin samat, paitsi uudessa ei tietenkään rapsuteltavaa vaan siihen kannattaa vetäistä Valtti-pohjuste. Onnea projektiin!

  2. Upean näköinen, niin väri kuin koko rakennus tuolla miljöössä! Kyllä nämä teidän mökkikuvat saa niin haikailemaan omasta mökistä, vaikka oikeasti omassa pihassa ja talossa riittää vallan hyvin puuhaa! 🙂

  3. Hei, aivan ihana väri! Meillä myös mökin maalaus loppusuoralla, musta mökki tulossa. Ikkunat ja ovet vielä vailla väriä. Kauniita nuo teidän värit. Ovatko olleet hyviä? Miten valkoinen, eihän ole likaisen värinen? Kiinnostaisi vielä tietää oven sisäpinnan väri? Sekin on kaunis.

      1. Siksi, kun olin lomalla 3 viikkoa ja kaikki kulkevat suodattimen läpi. Pääsin vasta nyt koneen ääreen.

Leave a Reply to Piia / Pieni talo Helsingissä Cancel reply