Ystävänpäivä

Taas on pian viikonloppu. Palaan vielä lämmöllä tuohon edelliseen viikonloppuun, jonka vietimme aamusta iltaan ihanalla naisporukalla. Voin sanoa, että tuollainen koko päiväinen yhdessä olo: leikit ja ruokailut, hillumiset ja rauhoittumiset, naurut ja itkut ovat sata kertaa antoisampaa kuin parin tunnin leikkitreffit. Järjestäkää ihmiset hyvät pitkiä päiviä rakkaiden kanssa, se antaa enemmän kuin tunti silloin, toinen […]

Read More Ystävänpäivä

Kukkakeijujen sunnuntai

Meillä oli eilen aivan huippusunnuntai – niin äitien kuin tyttöjen mieleen. Minun ja Lelan tytöt ovat aikanaan tavanneet samoissa lastenvaatekuvauksissa ja huolehtivat heti kuvauksen jälkeen, että pian on nähtävä uudelleen. Tuosta tapaamisesta taitaa olla jo kolme vuotta, mutta säännölliset yökyläilyt ja leikkitreffit pitävät neidit liiman lailla yhdessä. Ja siinä matkalla myös me vanhemmat olemme ystävystyneet. […]

Read More Kukkakeijujen sunnuntai

Aamu

Hyvää huomenta. Tämä aamu oli niin kaunis ja jotensakin rauhallinen, että mun oli pakko ikuistaa muutama ruutu. Eilen ennätin piipahtamaan myyjäisissä, hankkimaan taidetta ja käydä vähän hippeilemässä Lelan kanssa. Kyllä arki tarvitsee joukkoonsa tuollaisia päiviä, joissa ehtii hiljentymään, pysähtymään ja näkemään ystäviä. Erityiskiitos ihanille siskoille, joiden matkaa olen saanut seurata ilolla. Kiitos Iina, avaimeni pysyvät […]

Read More Aamu

Suomalaisten joulu

Lupasin tovi sitten jatkoa Marimekon tämän vuoden joululle, ja mikä olisikaan sopivampi päivä tälle kuin Suomen synttärit. Aikanaan Marimekko ilmaisi reippaasti, ettei lähde mukaan perinteisiin naisvartaloa ihannoiviin malleihin. Armi Ratia teki tietoisesti ”antimuotia” vartalon viivat ja ylimääräiset kilot kätkevillä leikkauksilla. Marimekko oli vapauden, tasa-arvon, hyödyn, käytännöllisyyden, optimismin ja onnen filosofia. Kuulostaa meidän Suomelta. Pieniä huomioita, […]

Read More Suomalaisten joulu

Taide astuu kotiin

Perjantai-iltana ne saapuivat, reilu viikko sitten hankkimani taidegrafiikat. Ja jos teokset olivat upeita jo ennalta, kyllä kehystys vielä teki ihmeistä. Kauniit raamit nostavat teoksen esille, mutta samalla antaa suojan näille herkille kaunokaisille. Minulla on nyt kolme elämäni ensimmäistä taidegrafiikkatyötä kotona: Matti Hintikka: Radalla 2010, litography Elina Sipilä: Peikonpoika 2015, litography Kaisu Sirviö: Kesälauantai 2017, litography […]

Read More Taide astuu kotiin