Bulgarian ruusulaaksosta

Bulgariassa on pieneksi maaksi suuret ilmastoerot, sillä se sijaitsee mannerilmaston ja välimerenilmaston vaikutusalueiden välissä. Vuoret ja laaksot ohjaavat ilmamassojen liikkeitä ja saavat aikaan suuria eroja säässä pienillä etäisyyksillä. Talvella voi olla kylmää ja kovia lumipyryjä, kesällä muun Välimeren alueen tapaan kuivaa ja kuumaa. Tästä syystä myös Bulgarian kasvillisuus kukoistaa erityisen monimuotoisena vuoristoissa. Kaikkiaan Keski-Balkanin kansallispuistossa on tavattu noin 1 900 kasvilajia ja -alalajia, joista 20 lajia esiintyy vain ja ainoastaan näillä vuorilla. 

Keskeltä Bulgariaa löytyy ruusulaakso, jonka Damascena-ruusu on maailman parhaiden ruusuöljyjen äiti. Ja tämä ruusuöljy taasen on bulgarialaisen luonnonkosmetiikkabrändin, Alteya Organicsin sydän. Alteya Organics kasvattaa raaka-aineet itse omassa ruusulaksossaan Bulgariassa nojaten jo 1900-luvulta syntyneisiin sukuperinteisiin.

Alteya on vuonna 1999 perustettu perheyritys, joka panostaa kauneudenhoitoon puhtailla ja luonnollisilla ainesosilla, jotka viljellään ja työstetään tehokkaaksi luonnonkosmetiikaksi perinteisillä ja laadukkailla resepteillä. Sertifioidut ja edistykselliset kasvatus- ja valmistusmenetelmät pitävät huolen, että raaka-aineiden täysi teho ja hyöty kulkee koko matkan, aina purkitettuun lopputuotteeseen asti. 

Suurimmassa osassa Alteya Organicsin ihonhoitotuotteita vaikuttajana on bulgarialainen ruusuöljy (Rose Otto), joka on valmistettu ruusulaaksossa kasvaneiden Damascena-ruusujen terälehdistä. Ruusua arvostetaan erityisesti naisen elinvoimaa vahvistavana ja tasapainoa elvyttävänä öljynä. Se ehkäisee ennalta ryppyjä sekä uudistaa ja silottaa vanhenevaa ihoa. Se myös rauhoittaa herkkää couperosa-ihoa. 

Muistatteko kun olin Krakowassa pari vuotta sitten? Muistan kun siellä törmäsin ihastuttavaan luonnonkosmetiikkakauppaan ja ostin tuliaiseksi itselleni ihmevoiteen. Jos joku olisi kysynyt valmistajaa, tuskin olisin muistanut, kunnes sain viestiä Roguelta. He kertoivat minulle tällaisesta bulgarialaisesta luonnonkosmetiikkavalmistajasta, jolloin kellot soittivat samantien. Tokihan olin jo tietämättäni rakastunut bulgarialaiseen ruusuvoiteeseen.

Pääsin testaamaan näitä “bulgarian Frantsilan” tuotteita ja nyt ne ovat olleet käytössäni reilun kuukauden ajan. Ihonhoitosarjan osalta ruusun käsittely ja ruusuöljyhistoria vakuuttivat jo samantien, mutta usein muihin raaka-aineisiin pohjautuvat oheistuotteet voivat jäädä keskinkertaisiksi. Hiustenhoitotuotteet jännittivät eniten, koska useiden vuosien luonnonkosmetiikan käyttäjänä se täydellinen shamppoo ja hoitoaine on odotuttanut. Useimmat ovat ohuille ja käsittelemättömille hiuksille liian hoitavia, ja tekevät hiuksista latteat ja rasvaisen oloiset, liian vähäinen hoitavuus taas karhean pörröiset. Näistä selkeästi tuo valkoisten pullojen pari hoitaa huolella ja minun kuontaloon käyttö vain kerran kahteen viikkoon. Mutta nuo mustat pullot, tadaa! Viimein löytyi sellainen 9+ setti, jolla varmasti mennään yhdessä ja pitkään.

Ihonhoitosarjasta en voi sanoa muuta kuin hyvää. Kukapa ei haluaisi helliä itseään aamuin illoin aidolla ruusuöljyllä. Ei kuumotuksia, ei läiskiä, ei hilseilyä vaan lempeää pehmeyttä ja joustavuutta, ja puhdistuaineiden todella puhdistavaa tulosta. Todella vahva suositus näille ja suurin osa pakattu vielä laadukkaasti lasipulloihin.

Mitä jäin kaipaamaan? Kesämatkaa Bulgarian ruusulaaksoon. Onko teistä joku käynyt siellä? Minä ainakin haluan.

Alteya Bio Damascena ihonhoitotuotteet (kaikissa ruusuöljy)*

Virkistävä Quince Citrus shampoo ja hoitoaine *

Elvyttävä ruusuöljy shampoo ja hoitoaine*

* tuotteet saatu lahjaksi, kiitos Rogue stock.

Leave a Reply