Hapankaali – tuo aliarvostettu superruoka

kraut_prepare_lowkaalikassi_blogiartisokka_valmis3_lowhapankaali_handson_blogiinkrautwetrust_blogipurkitus3_lowpurkitus12_lowpurkitus10_lowpurkitus1_lowpurkitus7purkitus11_lowNordkraut_3_pack_lowpurkitus9_low

En tiedä mistä aloittaisin. Ehkä siitä, että olen toistuvasti sisustusvaikuttajana todennut, että haluaisin tehdä kaiken tämän tavarajuhlan rinnalla jotain hyvää. Hyvällä tarkoitan ekologisesti, vain perustarpeiden täyttämiseksi, läpinäkyvästi ja parhaimmillaan ihmiskehoa hellien.

Aina kannattaa olla unelmia, sillä joskus ne toteutuvat, varsinkin toiminnan naisilla ja miehillä. Sisustusmaailmani on ja pysyy, mutta nyt haluan jakaa kanssanne rakkaan harrastukseni.

Olin pari vuotta sitten Habitare-messuilla rakentamassa Matrin Ellin kanssa heidän messuosastoa. Puhuimme puhtaasta ruoasta, sen itse valmistamisesta ja yht’äkkiä molemmat tunnusti olevansa älyttömiä hapankaalin kuluttajia ja että koti täyttyy ikävistä muovirasioista. Ja samaan lauseeseen totesimme, että kaupasta ei saa niin hyvää kuin itse tehty.  Rapsakkaa, ei liian suolaista eikä liian löllöä. Naurettiin, että tartteeko meidän tämäkin tehdä itse.

Kun intohimo ja tekemisen riemu yhdistetään, mitä siitä seurasi. Tänään on se päivä, jolloin saan pari vuotta haudutetun unelmani tuoda pöytiinne ja toivottavasti pysyväksi ja ekologiseksi ruoan valmistustavaksi koteihinne.

Voitte arvata vain työmäärää – suunnitelmia omasta tehtaasta, ihmisten herättäminen tämän yhden maailman vanhimman ja ekologisen valmistustavan arvostamiseen, tyylikkäät valmistusastiat, fermentointiworkshopit, makumahdollisuudet, luomusuunnitelmat, muovittomuus ja omiin purkkeihin irtomyyntinä ostomahdollisuus jne. jne. Tämä lista on loputon eikä jäädä siihen – maailma on auki ja asia kerrallaan. Ja näiden lukuisien mahdollisuuksien äärellä krautgirlsit toki kasvattivat joukkoaan ja nyt meitä on 5 upeaa fermontoijatyyppiä remmissä. Suomen karismaattisin metsäkokki Jyrki Tsutsunen, hersyvä joogaope ja biodynaamisen viljelyn tietopankki Mirkka Olkinuora (Saksa) ja maailman maut ja ruokatrendit tunteva toimittaja Kenneth Nars. Aikamoista – ja kaikki rakkaudesta hapattamiseen!

Mutta mitä me nyt sitten teemme?

Nyt on aika puhaltaa pölyt tuosta probioottisesta superruoasta! Me aiomme palauttaa ekologisen ja ikivanhan ruoanvalmistustavan (muullekin kuin kaalille) keittiöihinne ja hemmottelemme vatsojanne ravinnerikkaalla ruoalla, joka on valmistettu 100% luonnollisesti, ja pakattu ilman muovia.

Ja mitä se fermentointi on?

Fermentoitu ruoka on siis hapatettua ruokaa, jossa on runsaasti ihmisen terveydelle hyödyllisiä bakteereita. Hapattaminen muodostaa tuotteeseen elävän maitohappobakteerikannan, joka pidentää tuotteen säilyvyyttä. Sinun tarvitse ottaa maitohappobakteeripillereitä, kun nautit nämä vatsaa hemmottelevat bakteerit elävästä ruoasta. Huomioi vain aina hapatettuja vihanneksia ostaessa, että tuotetta ei ole pastöroitu. Elävä ruoka löytyy aina vain viileäkaapista/hyllystä!

Fermentoituun ruokaan liittyy monia terveysvaikutuksia. Luonnollinen käymisprosessi säilöö ruoan ravintoaineet ja rikastuttaa ruoan ravintosisältöä. Lisäksi se tuo kehoomme bakteerikantoja, jotka voivat auttaa ylläpitämään ruoansulatusjärjestelmämme tasapainoista mikrobikasvustoa ja auttaa elimistöämme hyödyntämään ravintoaineita paremmin. Ja mistä minä tiedän tämän. Olen lukenut kymmeniä fermentointikirjoja, mutta paras mittari (ei ehkä tieteellisesti uskottavin) on oma keho. Olen koko ikäni syönyt hapankaalia ja voin 44 ikäisenä sanoa, etten ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista vatsavaivoista. Olen juonut joka reissuillani hanavettä, syönyt sormin ja elellyt vapaasti ilman yhtäkään vatsapöpöä. Äitini sanoisi, että teräsvatsa. Mutta minun teräsvatsa ei riitä, joten pyysimme avuksemme FLT ravintovalmentaja Annika Havasteen. Hänen ammattitaidolla ja tieteellisellä osaamisella olemme syventäneet oppejamme ja koostaneet nettisivuille helppolukuista tietoa.

Fermentoitu ruoka ei ole missään mielessä uusi keksintö, vaikka se nykyään on trendikästä ruokaharrastajien keskuudessa. Kimchi, venäläiset suolakurkut, hapanleipä, olut, viini, hapankaali, kombucha jne. Fermentointi on siis ikivanha tapa saada ruoka säilymään pidempään. Tätä tapaa on hyödynnetty ennen jääkaappeja ja hermeettisesti pakattua ruokaa. Jääkaappien yleistyminen ja pastörointi ovat syrjäyttäneet maitohappokäyttämisen säilöntätapana ja köyhyttäneet ruokiemme ravintosisältöä.

Nyt lauantaina tulemme potista ulos ja toivon näkeväni teitä Vegemessuilla. Kävimme eilen tehtaalla maistamassa ja purkittamassa tämän kesän suomalaisesta luomukaalista valmistetut kolme ensimmäistä herkkua: perinteinen ja rapsakka hapankaali (ei sitä iänikuista porkkaanaa joukossa), uusi ja mahtava kurkuma+mustapippuri luomuhapankaali (tiesithän, että kurkuma ja mustapippuri boostaan toistensa terveysvaikutuksia) ja ihan hullun hyvä kimchi, jossa luomukaalipohja ja aitoon kimchiin kuuluvat inkivääri, retiisi, kevätsipuli ja Gochugaru-chili.

Lisäksi olen tietenkin suunnitellut kotifermentoijille tarvikkeita parhaiden suomalaisten käsityöläisten kanssa. Maailman tyylikkäin ja reilun kokoinen fermentointiruukku, kauniita puulajeja edustavat leikkuulaudat ja nuijat, ja ihana savusuola, jos haluaa tehdä minun herkkua eli vienosti savulle maistuvaa hapankaalia. Fermentoitiruukku suunniteltiin yhdessä keraamikko Veera Kuljun kanssa ja Jari Puttonen valmistaa ne käsityönä Lapinlahdella. Puiset tarvikkeet taasen syntyvät taitavan hienopuusepän Jonas Granforsin käsissä Vaasassa. Nämä tuotteet ovat myös myynnissä messuilla. Kauniit lasiset myyntitölkit on suunnitellut loistava Pietke Visser, jonka tyylitajuun voi aina luottaa. Kiitos kaikki rakkaat ammattilaiset, jotka lähditte enemmän rakkaudesta kuin rahasta hyvän asian taakse seisomaan. Osaamisenne on ollut korvaamatonta ja antanut meidän myös nukkua.

Ja entä ne workshopit. Kaksi on jo myynnissä verkkosivuillamme ja lisää vaihtelevilla sisällöillä tulossa vuoden ympäri. Rakensin sivut ja verkkokaupan itse, joten toivon nyt jännityksellä että ne toimivat. Jos ongelmia ilmenee, laita meiliä info@nordkraut.fi, niin pyydämme viisaampia apuun.

Kohta painan Publish ja katsotaan kuis krautgirlsien ja hapatusmiesten käy.  Toivotaan parasta!

PS. Valmiskaalien myynti kauppoihin alkaa näinä päivinä eli päivitämme verkkosivuille ja IG-tilille myyntipisteitä, joista voit ostaa meidän fermentoituja vihanneksia (aluksi kaalit, ja paljon uutta tulossa, kunhan eka totutte tähän tuttuun tuotteeseen). Himokkaimmat saavat maistaa ja ostaa kaalia sekä oheistarvikkeita viikonloppuna Vegemessuilta.

Rakkaudella,

Krautgirls & guys

***

NORDKRAUT – sivuilta löydätte Nordkraut-shopin, ohjeet kotifermentoijalle, reseptejä hapankaalin käyttöön ja paljon paljon muuta.

NORDKRAUT Instassa

Leave a Reply