Muistatte, kun päätin kesälomani tuolla Pohjois-Karjalassa ja kirjoitin teille heti kotiin palattuani Kolin rauhoittavasta kansallismaisemasta. Reissun toisen yön vietin Lieksassa Bomballa, missä olin vieraillut viimeksi 35 vuotta sitten. Muistan, että Bomban talo oli jättisuuri ja ajatus siitä, että talossa on joskus asunut niin ihmiset kuin eläimet saman katon alla, hämmästytti pientä päätä. Tällä kertaa hämmästyin enemmän siitä, että talo näytti edelleen yhtä jättimäiseltä 162 senttimetrin korkeudesta.
Alkuperäinen Bombinien suurperheen talo on jäänyt itärajamme taa, mutta täydellinen replika nousi Lieksaan vuonna 1976. Talon seinältä voi löytää vielä vanhan öljyvärimaalauksen, jota komistaa tuo alkuperäinen karjalaistyylinen hirsirakennus. Talo on rakennettu suurista ja pyöreistä tasapaksuisista hirsistä pitkin sulkanurkin ilman, että on käytetty yhtään rautanaulaa tai minkäänlaisia rautaisia sideosaa.
Karjalaiskylän kupeeseen on noussut myös uusi kylpylähotelli, joka huippumodernina myötäilee onnistuneesti vanhaa rakennustyyliä. Vaikuttavan iso ja Pieliselle avautuva allasosasto hiljensi minut paremmin kuin matkakohteen Hiljentymisenkappeli. Saunaharrastajalle löytyy kolme elämyksellistä saunaa, joista ehkä kokemusrikkaimpana löyly, jossa vesi kipattiin padasta kiukaalle pirtanauhaa nykäisemällä. Poreilevat ulkoaltaat ja talviaikoina katettu avantouintipaikka viimeistelivät tämän karjalaisen aarteen. Ja jos lillumiseen tai saunomiseen jostain syystä nyt kuitenkin pitkästyy, on tuolla myös tarjolla monelaista aktiiviohjelmaa Kylli Kuukin joogasta suppailuun.
Pian on syysloma toverit, Bomba olkoon vahva suositus ja täysin kilpailukykyinen vaihtoehto ulkomaanmatkalle! Break Sokos Hotel Bomba
Bomba on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Siinä ympäristössä on jotain ihmeen rauhoittavaa. Mutta senverran pitää korjata, kun kirjoitit Bobman sijaitsevat Lieksassa. Mieheni on kotoisin Pohjois-Karjalasta, Nurmeksesta, jossa myös Bomba sijaitsee. Kävimme kesällä piipahtamassa ja jouluna suuntaamme uudelleen Pohjois-Karjalaan. Onkin jo aikaa kun joulua on vietetty suomalaisittain.
Senverran aiempiin postauksiin: teidän kodissa on aivan ihanan seesteinen tunnelma. Voi kun löytäisimme jotain samanlaista.. Tavarapaljoudesta luopuminen on jonkinverran auttanut hyvien energioiden luomisessa. 🙂 Mukavaa syksynjatkoa toivotellen!
Bomba sijaitsee Nurmeksessa, ei Lieksassa, joten tähän pieni korjaus. Kävimme itsekin kesällä lomailemassa Bomban maisemissa Nurmeksessa ja jouluna uudelleen.. Lähetin viestin jo aiemmin muttei saapunut perille?
Löysin blogisi Gk-lehdestä jossa oli teidän kauniista ja harmonisesta kodista kuvia. Tavoittelen seesteistä tunnelmaa myös omaan moderniin kotiimme, mutta ei se helpolla onnistu. Tavarapaljodesta pääsimme eroon muuttamalla pienempiin neliöihin.