Rakastan nukkumista, mutta vieläkin enemmän hyvää unen laatua. Voihan sitä nukkua vaikka 8 tuntia yössä, mutta jos se on yhtä pyörimistä, heräilyjä tai hikoilua, ei se suinkaan tunnu vastaavalta levolta.
Viime aikoina kaikenlaiseen wellnessiin uppoutuneena, monta lientä juoneena ja useaa hemmottelua kokeilleena voin kertoa, että hyvät yöunet ovat ehdottomasti helpoin ja tärkein voimavara. Olen selittänyt vakavissani joskus, että minulle riittää todella hyvin 5-6 tunnin yöunet. Valvoin ja työskentelin lasten nukkumaan menon jälkeen ja aamulla heräsin läppäri sylissä, jostain oli taasen niin kätevä aloittaa hommat. Höpön löpöt sanon minä. Monta vuotta jaksoi, mutta kyllä sekin tie tuli päähänsä.
Hankin jonkin aikaa sitten ensimmäisen kunnon sängyn ja jo muutaman viikon päästä huomasin, että pyöriminen oli jäänyt pois. Patja antoi oikeanlaisen tuen ja rentouden, jolloin turha kieppuminen jäi. Ja siis mittaan yöuniani seuraavan päivän virkeyden ja oloni lisäksi sillä Fitbitin rannekkeella.
Nyt päätin maksimoida uneni laadun uusilla täkeillä. Minulla oli tovi sitten testissä elämäni ensimmäinen silkkitäkki eikä kuukauden nukkumisen jälkeen ollut paluuta. Kuinka peite voi olla samalla niin kevyt ja hengittävä, mutta aina sopivasti lämmin – ihan sama nukutko kesällä vai talvella.
Aito luonnonsilkki on tunnettu erinomaisista lämpötilan säätely ominaisuuksista. Sadat ohuen ohuet silkkikerrokset varmistavat, että kehon lämpötila on aina mukava. Onhan tuo silkkiperhosen toukkakoteloista kehrätty kuitu varmistanut silkkiperhosen toukan kehittymisen perhoseksi. Irresistibile cocooning, kuten SHUJ sanoo.
Italialainen SHUJ perustettiin vuonna 2010, kun kiinalaisen kulttuurin intohimoinen tutkija Marta Marin löysi työnsä kautta muinaisen ja ainutlaatuisen tuotteen: vanhan käsintehdyn silkkitäkin. Vanhan täkin täyteenä oli lukemattomia hienoakin hienompia silkkikerroksia ja tuon taidon näytteen tekemisen taito oli siirtynyt vuosisatoja äideiltä tyttärille. Nyt tuo vanha käsityöperinne oli vaarassa kadota, jolloin Marta sai idean yhdistää taitavan käsityöläisyyden ja hienostuneen italialaisen tyylin. Näin syntyi SHUJ, joka valmistaa nyt epäilemättä yhdet Euroopan laadukkaimmista vuodetekstiileistä.
Silk Embrace -sillkipeitteet valmistetaan edelleen käsin hienon hienosta silkkikuidusta ja sen lukemattomista kerroksista pohjautuen samaan vanhan valmistusprosessiin ja käsityötaitoon – kuten arvokas materiaali ansaitseekin. Ja kuten luontokin kääri herkän toukan, niin SHUJkin tekee verhoten nukkujansa silkkiseen patjanpäälliseen, tyynyliinaan ja silkkitäkkiin.
– Silkki mahdollistaa luonnollisen kehon hikoilun, jolloin unen laatu paranee ja iho ei kärsi hikoilusta.
– Sadat päällekkäiset silkkikerrokset ovat niin ohuita, että peitosta ei tule paksua eikä kehosi tunne peiton painoa kylminäkään kausina.
– SHUJn aidon silkin valmistuksessa käytetään ainoastaan silkkiperhosen toukan koteloita, puhdasta pohjavettä ja käsityötä, joten kemikaaleista puhdas materiaali sopii myös lapsille ja allergikoille.
– Erinomaiset lämpötilansäätöominaisuudet varmistavat kehon lämpötilan mukavana läpi yön. Et tule heräämään kylmään tai kuumaan koko yönä, eikä hikoilusta ole tietoakaan.
– Peittoja on saatavilla vakiokokoisina sekä omien mittojen mukaan.
– Peitteillä on Öko-Tex ja Intertek -sertifikaatit
Arvokasta peittoa hankittaessa on myös muistettava hyvä hoito – oikealla tavalla hoidettu täkki on ikuinen.
- käytä aina pussilakanaa suojaamaan lialta ja vahingoittumiselta.
- tuuletus on paras hoito: silkki imee kosteutta ja tuuletus palauttaa sen pehmeyden ja keveyden. Älä kuitenkaan pidä silkkitäkkiä suorassa auringonvalossa.
- tahrat voit poistaa mietoon pesuaineliuokseen kosteutetulla liinalla.
- Jos täkki vaatii pesua, käytä vain kuivapesua tai kylmää silkkiohjelmaa – kuten hienoimmalle silkkivaatteellesi.
Silk Embrace -silkkitäkki (päällinen puuvillasatiini ja täyte 100% silkki) // SHUJ
Parisängyn aluslakana, 70% bambu, 30% puuvilla, väri Salvia // SHUJ
SHUJ tuotteita löydät myös Helsingin Inredistä
*Varpunen – Finland’s ambassador for SHUJ
Beautiful photos, best blog layout for photography I have seen in a long while!